Ghana 100%

Keskiviikko 16.10 - Sunnuntai 27.10

Keskiviikkona 16.10 oli 36 astetta lämmintä. Se on ollu tähän asti ainoa päivä, kun oon saanu tietää lämpöasteiden suuruuden. Se päivä oli kyllä kuuma, mutta yhtä kuumia päiviä tai kuumempiakin on varmasti ollut. Mutta, että noin 36:n asteen lämmös täälon saanu hiihrellä.

Työpäivät on alkanu tuntumaan ihan arkipäiviltä. Sen jälkeen kun oon pari viikkoa sitten vaihtanu luokkaa ykkösestä kolmoseen, oon saanu todistaa huomattavasti rauhallisempaa luokkakäyttäytymistä. Kolmasluokkalaiset on luultavasti jo tottunu koulussa olemiseen, kun eka luokkalaiset vasta opettelee sitä koulussa käyttäytymistä. Varsin valloittavia lapsia on kummallakin luokalla. Oon tutustunu tällä kertaa vähän paremmin luokan opettajaan. Kai sitä uskaltaa rohkeammin käyttää kieltä nyt yli kuukauden totuttelun jälkeen, ja siksikin elo alkaa tuntua arjelta. Oon saanu oppia paikallisia välituntileikkejä luokkani tyttöjen ansiosta, kun ne halus mulle niitä opettaa. Se oli kyllä kivaa! Pari leikkiä muistan nimeltäkin: Down by the river ja 2-4-6-1-1.

Tosin perjantaina 18. päivä mulle kävi toistamiseen niin, että luokan opettaja ei tullu kouluun ollenkaan. Silloin oli koulussa alkanu koeviikko ja kokeiden tulemista odotellessa opetin jälleen Pää-Olkapää-Peppu –laulun suomeksi lapsille, koska ne ei ollu sitä viä silloon kuullu. Noina päivinä, kun opettaja ei oo tullu paikalle, on vähän päässyt opettamiseen makuun ainakin ihan eritavalla, kuin opettajan ollessa paikalla. Se on ollu loppujen lopuksi ihan mukavaa, vaikka silloin päällimmäisenä tunteena on ollu lähinnä ärsyyntyminen siitä kaikesta epävarmuudesta ja epätietoisuudesta,  kun ei tiedä, että kuuluuko mun odottaa, että opettajaa tulee, vai tulooko se ollenkaa :D

Ollaan käyty nettikahvilassa n. kerran viikossa kaksi tuntia kerrallaan. Itse oon käyttäny joka kerta lähes koko ajan siihen, että oon jutellu Skypessä Aten kanssa. Se on ollu kyllä omalla tavallaan aina viikon kohokohta, kun on päässy jakamaan rakkaalle viikon tapahtumia ja kuuleman hänen kuulumisiaan Suomessa. Jotenkin täällä koetut asiat on kaksi kertaa iloisempia, kun ne saa jakaa rakkaan kanssa. Suomesta oon ihan kunnolla ikävöiny ainoastaan sitä paikkaa, joka sielä tyhjillään mua orottaa rakkaani vieressä.

Lauantaina 19. päivä vietettihin jälleen rantapäivää. Mentihin läheiselle Mighty Beachille, tällä kertaa löyrettihin perillekki. Se oli oikein kiva ranta. Pitkälle sai kävellä ennen kuin tuli syvää ja rannalla oli lähinnä ainoastaan paikallisia. Oli kiva olla rannalla, joka ei ollu täynnä turisteja. Meressä kahalaamisen ja auringon oton käytyä puuruttavaksi päätettihin tyttöjen kanssa keksiä jotain muuta tekemistä, ja tässä on tulos:

Paikalliset aina haluaa meidän kanssa samoihin kuvihin...

Sitte ku Immuki oli kyllästyny hiekassa makoiluun käveltiin läheiseen Azoor Titanic Spottiin syömään jamia ja kebakkolihaa ja juomaan siideriä.

Herkkä hetki Sannan kanssa

Noora oli coolisti rannalla...

...kunnes huomas, että rannan kivet oli täynnä jättimäisiä rapuja.

Tiistaina 22. päivä käytiin vierailulla orpokodilla, joka sijaitsee alueella, joka on nimeltään Betlehem. Trotro jätti meidät lähimmälle pysäkille, jonka nimi on Betlehem Bridge. Mitään siltaa pysäkillä ei kyllä ollut, vaan ojan päällä oleva viiden sentin korkuinen koroke. Orpokodille päästyämme meitä tuli vastaan n. 15 henkinen lapsilauma, joista kaikki tuli ottamaan kädestä, pyytämähän sylihin ja tutustumahan. Syränkös siinä suli. 

Orpokoti on kahden uuden suomalaisen ystävämme Reetan ja Petran työharjoittelupaikka. Siellä ku oltiin aikamme leikitty lasten kanssa, niin mentiin Reetan ja Petran luo syömään. Siellä oli myös kolmas ystävämme Hanna ja pian tuli neljäs ystävämme Joonas. Kun oltiin syöty, lähärettihin kävelemähän läheiseen ruokamarkettiin Evergreeniin ostamaan aineksia köyhiin ritareihin. Oli kiva viettää päivää suomalaisten ystävien kanssa. Se antoi vähän kipua lieventävää lääkettä koti-ikävään.

Lasten leikkejä orpokodilla

Lapset halus koko ajan syliin.

Sannan uudet frendut

It takes one day to be friends

Keskiviikkona koululla oli vanhempain päivä ja torstaina vihreä teema päivä. Kaikkien tuli pukeutua vihreään. Perjantaina piti olla koko koululla education trip, joka siirrettiinkin yllättäin kaksi viikkoa eteenpäin, joten saatiinkiin vapaapäivä. Käytettiin se matkustamalla Accraan Art Centeriin, jossa myitiin kaikenlaista turistikrääsää. Art Centeristä meillä ei oo yhtäkään kuvaa ainakaan vielä, koska pelättihin että joku pöllii meirän kameran, jos me otetahan kuvia siellä. Kaikenlaista tuli ostettua. Mä ostin pari maalausta, yhden jännittävän stressilelusoittimen, jonka nimeä en muista ja yhden rummun! Son kyllä komia. En nyt laita kuvaa siitä, niin teillä on hyvä syy tulla meille kylään sitten kun palaan Suomeen; Voitte tulla kattomaan mun komiaa Djembe-rumpua.

Koulun vihreää pientä kansaa

Millan luokan oppilaita

Nooran luokan oppilaita

 Keskiviikkona koululla oli vanhempain päivä ja torstaina vihreä teema päivä. Kaikkien tuli pukeutua vihreään. Perjantaina piti olla koko koululla education trip, joka siirrettiinkin yllättäin kaksi viikkoa eteenpäin, joten saatiinkiin vapaapäivä. Käytettiin se matkustamalla Accraan Art Centeriin, jossa myitiin kaikenlaista turistikrääsää. Art Centeristä meillä ei oo yhtäkään kuvaa ainakaan vielä, koska pelättihin että joku pöllii meirän kameran, jos me otetahan kuvia siellä. Kaikenlaista tuli ostettua. Mä ostin pari maalausta, yhden jännittävän stressilelusoittimen, jonka nimeä en muista ja yhden rummun! Son kyllä komia. En nyt laita kuvaa siitä, niin teillä on hyvä syy tulla meille kylään sitten kun palaan Suomeen; Voitte tulla kattomaan mun komiaa Djembe-rumpua.

Ihania afrikkalaisia kankaita!

Lauantaina käytihin Nooran kanssa kaharestaan Commonity ykkösen torilla. Shoppailtiin kankaita ihan täysiä. Illalla mentiin kattomaan futista yhteen baariin, jota meille suositeltiin. Kun päästiin paikalle, meille selvis, että peli oli just loppunu. Sitte me vain syötihin siä (jännittävää, mutta hyvää ruokaa, jonka nimi oli Shawarma) ja lährettihin jatkamaan iltaa vakiopaikkaamme Montiin, jossa sattumoisin näytettiin sitä futispeliä uusintana, joka just missattiin. Jäätihin kattomaan sitä, tai noh, Immu katto ja me likat pelattihin korttia. Kun mä ja Noora oltiin tilaamassa juomia meitä tuli iskemään joku poliisi.

Keskustelu meni jotakuinkin näin:
P: ”Hey, Marry me. Im a police officer ;) ”

M: ”Sorry, I can’t. I’m married already. See?” ja näytin valevihkisormustani.

P: (Nooralle)  “Oh, Well. You, show me your hand.”
N: “Ooouh. I don’t have husband.” (ja näytti vasenta kättä.)

P: “Okey, take me.”

N: “ Well… I don’t know you at all.”

P:(Mulle) “Hey, I want to marry your sister.”
M: “I think you have to stop trying because she has boyfriend in Finland.” (sujuvasti valehtelin)

P: (Nooralle) “But you don’t have boyfriend in Ghana. You should date with me.”

N: “…..”

P: “Well okey, just kidding. I’m married too.” (ja näytti sormusta.)

Tässä kaikki tältä erää, kuitti.

-Milla, Millsburg

Hyvää kannattaa odottaa ;)

Viimepäivityksestä on kulunutkin jo pari viikkoa, ja sen aikana on tapahtunut kaikenlaista! Harkka on edennyt mukavasti. Lapset alkavat pikkuhiljaa tottumaan meihin valkoihosiin, eikä enää roiku meissä ihan niin paljoa.

Viikonloppuna lähdimme pikkulomalle Cape Coastiin! Otimme perjantain vapaaksi koulusta ja lähdimme tro tro- asemalle siinä klo 16 ja 17 välillä. Sanoimme taksikuskille, että vie meidät tro tro-asemalle, josta pääsemme Cape Coastiin. Näin hän sitten teki, mutta ensimmäisessä tro trossa oli tilaa vain kahdelle, joten meidän piti etsiä toinen tro tro. Varmistimme, että kyseisellä tro trolla pääsemme Cape Coastiin, ja hyppäsimme kyytiin iloiten edullisesta hinnasta! Matka maksoi yhdeltä vain 2,4 cediä, eli ei edes yhtä euroa. Istuimme tro trossa noin kaksi tuntia, kun yhtäkkiä kaikkien pitikin poistua kyydistä. Olimme Kaneshiessa, eli päätepysäkillä. Reippaasti kysyimme jälleen, miten pääsemme Cape Coastiin, ja ystävällinen mies ohjasi meidät seuraavalle tro trolle. Tämä tro tro maksoikin jo 8 cediä yhdeltä, eli huomattavasti todellisempi hinta Cape Coastiin, ja se sitten kyllä vei meidät perille asti. Matkaa Temasta Cape Coastiin on noin 300km, ja matkaan meni reilu 5 tuntia! Tro tro ei ole mikään maailman mukavin kulkuväline. Tilaa ei juurikaan ollut, eli sai istua samassa asennossa koko matkan. Immu ängettiin takapenkille kahden Ghanalaisen miehen kanssa. En olisi kyllä uskonut, että kolme miestä olisi mahtunut sinne minimaaliseen tilaan!

Hotellimme oli viihtyisä. Sieltä varasimme seuraavalle aamulle taksikyydin, joka veisi meidät Kakum National Park:iin kuudeksi. Sanna oli herätysvastuussa. Hän laittoi kellon soimaan viideksi, jotta ehdittäisiin hyvin puoli kuudeksi alakertaan. No, kello soi,  aloimme valmistautumaan lähtöön. Aamutoimet olivat jo hyvässä vauhdissa, kun Sanna katsoi rannekelloaan ja totesi ”onkohan tämä pysähtynyt! Tää näyttää että kello olis vasta kaks!” Pysähdymme Millan kanssa siihen paikkaan. Kello oli tosiaan KAKSI YÖLLÄ! Herätys oli laitettu klo viideksi Suomen aikaa! Voi että kun nauratti! :D Millaa ei. Onneksi auringon noustessa Millaakin huvitti yön tapahtuma. Aurinkorasvaisena sitten takaisin nukkumaan vielä kolmeksi tunniksi! Immu ja uusi tuttavamme Joonas Ryttylästä nukkuivat rauhassa viiteen asti viereisessä huoneessa. Heitä emme ehtineet herättämään yöllä, vaikka vähän yritinkin. Harmi.

Kakumin puistossa kävelimme suositun Canopy Walk:in. Kävelimme seitsämää riippusiltaa pitkin sademetsän latvustossa. Maisemat oli upeita. Harmi vain, kun eläimiä ei näkynyt. 

Kaikki selvisimme!

Kävelyn jälkeen piipahdimme Han’s Cottage-nimisessä paikassa aamiaisella. Erityistä tässä paikassa oli ”kesyt” krokotiilit, jotka uiskentelivat siellä aivan vieressä.

Taksissa matkalla krokotiilien kanssa syömään!

Milla ottaa rennosti ruokia odotellessa :)

Ihka aito krokotiili, jolla on suu auki!

Rannallakin kävimme lauantaina nauttimassa auringosta, merestä ja ruoasta. Yksi miinus oli nuori poika, joka tuli kerjäämään rahaa. Hän käytti kyllä kaikkia keinoja kerjäämisessä. Kertoi olevansa köyhästä perheestä, ei sisaruksia, ei vanhempia. Esitti sairasta, eli yhtäkkiä vaan meni maahan makaamaan, laittoi silmät kiinni, ja alkoi äännellä vaivaisesti. Jossain vaiheessa Immu totesi, että emme anna hänelle rahaa, ja siitä alkoi pojan erikoisemmat keinot yrittää saada meiltä rahaa. Hän sanoi: ”I’m not human, I’m fire”. ”My father in Heaven will judge you”. Immunkin hän päätti kirota siinä. Onneksi meidän ei tarvitse pelätä tuollaisia puheita.

Meren äärellä on hyvä pelata futista 

Sunnuntaina kävimme Elminassa kiertämässä Elmina Castlen. Elmina on lempipaikkani Ghanassa tähän mennessä. Meri oli erityisen sininen ja torimaisema oli upean värikäs.

Kaunis Elmina

Linnaa kiertelemässä

Immun uus profiilikuva, josta saa etsiä myös minut ja Millan ;)

Tähän ei ees tarvi kuvatekstii.

Kauniit neitoset Elmina Castlein reunalla

Matka takaisin Temaan meni hieman nopeammin onneksi, koska saimme suoran tro tron Cape Coastista. Reissun aikana meistä kyllä pidettiin huolta, vaikka flunssaisena olin lauantai-illan ja sunnuntain.

Maanantaina Milla oli ainoa, joka jaksoi mennä kouluun. Me muut jäimme keräilemään voimia. Tiistaina olikin muslimien joku pyhäpäivä, joten saimme vielä ylimääräisen vapaapäivän! Nautimme siitä kotona J Illalla kävimme Millan ja Immun kanssa kuuntelemassa vähän livemusiikkia tien toisella puolella sijaitsevassa ulkobaarissa. Oli ihan hyvä meininki.

Tiistaina Sanna ja Milla yllätti minut ja Immun letuilla! Olimme katsomassa Heroesia, ja seuraavan kerran kun kävimme keittiössä niin siellä oli iso pino lettuja! Ihania naisia Sanna ja Milla ovat! Iltapäivällä olikin odotettu Ghana-Egypti jalkapallopeli, jota kävimme katsomassa tässä lähellä. Murskavoitto Ghanalle! 

Lopputulos oli tuttu 6-1.

\o/ Noora

Ghana kuulee. Kuuluuko?

Ollaan oltu 16 päivää Ghanassa, jäljellä on enää vaivaiset 76 päivää. Suunnilleen. Harkassa ollaan oltu nyt kaks viikkoa. On ollut hyvä saada päiviin tekemistä ja rytmiä, rutiinit tuo aika ajoin haastavalta tuntuvaan arkeen turvaa. Koulun oppilaat ja opettajat tulee päivä päivältä tutummiksi. Oon helpottunut, että vihdoinkin osaan luokkalaisteni nimet. 24:n toinen toistaan vaikeamman etunimen yhdistäminen oikeisiin kasvoihin on vaatinut tavallista enemmän vaivaa. Yleensä oon nimien kanssa nopeampi. Saan koko ajan enemmän selvää tästä afrikkalaisesta englannista, jota täällä puhutaan, jopa ekaluokkalaisteni joskus niin hiljaisesta ja ujosta soperruksesta. Hetkittäin sitä yllättyy itsekin, kun onnistuu käymään kokonaisen keskustelun jonkun kanssa änkyttämättä, aikuisen tai lapsen kanssa.

Millan muruja.

Milla leikkii osaavansa paikallisen pelin. Hyvin pysyi mukana.

Säännöllisen päivärytmin ansiosta viikot tuntuu nyt kuluvan suhteellisen nopeasti. Päivät taas tuntuu välillä loputtoman pitkiltä. Ollaan huomattu, että koulusta kotiin palatessa päivälevon tarve on käänteisesti verrannollinen sen koululuokan ikään, jonka kanssa on päivän viettänyt: Mitä nuorempien luokassa on, sitä enemmän tarvitsee huilia. Lähestulkoon joka iltapäivä mä ja Milla simahdetaan päiväunille ekaluokkalaisten riepottelun jäljiltä, Noora selviää noin tunnin rauhallisella olemisella tokaluokkalaisten käsittelystä, ja Immu tuntuu aina olevan täydessä vedossa vielä kotonakin kutosten kanssa vietetyn päivän jälkeen. Tai ehkä mun pitäis vaan myöntää itelleni, että nukkumaan saa mennä ennen yhtätoistakin, jos herätys on joka aamu kuudelta.

Rakastan meidän lapsia. Ne on raivostuttavan kurittomia, ne tulee lääppimään hiuksia likaisilla sormillaan, huutaa ja juoksee luokassa, joutuu opettajan piiskaamaks, roikkuu kintereillä välitunnillakin ja on loputtoman kiinnostuneita valkoisesta ihosta, mut ne on niin ihanan lapsia. Niiden silmät loistaa vielä viattomuutta. Rakastan niitä.

Benjamin ja Andy, mun kultamussukat.

Menossa leikki, jossa tarvii olla muuvsit hallussa. Noilla oli.

Ensiluokkaisia kaveruksia. Falcons ja Sparrows, mun ja Millan luokista.

Opettajatkin on huippuja. Toiset enemmän helmiä kuin toiset. Kaikilla meillä taitaa olla suosikkimme. Ja ne opettajatkin on tainneet valita meistä suosikkinsa. On kivaa vaihtaa ajatuksia aikuisten kanssa Ghanan ja Suomen kulttuurieroista, on kivaa ystävystyä ja on kivaa nauraa yhdessä. Milla on ilmeisesti jo onnistunut hurmaavalla olemuksellaan tekemään vaikutuksen ranskan opettajaan. Se ei oikeastaan juuri juttele meille muille valkoisille muuta kuin pakolliset kohteliaisuudet, mutta Millan kanssa se tykkää jutella enemmänkin. Milla varmuuden vuoksi sinnikkäästi muistuttaa häntä Suomessa odottavasta poikaystävästään, jota rakastaa ja ikävöi paljon. Ettei tulis mitään väärinkäsityksiä. Kyllä se taitaa ymmärtää. Ehkä sille pitäis selittää tää kuvio ranskaks, mutten osaa muuta kuin ”J’ai mal á la tete” eli ”Päähäni sattuu”. Enkä varmaan kirjottanut sitäkään oikein. Anteeks kaikki ne kolme ranskan opettajaa, jotka mulla kahden vuoden aikana oli.

Luokkaopetuksen seuraamisen lisäksi koulun innokas musiikin opettaja on kutsunut meitä tunneilleen opettamaan suomalaisia lauluja. Pakkohan meidän oli käyttää tilaisuus hyväksi ja tehdä jotain hassun hauskaa. Ollaan opetettu nyt sitten kolme luokkaa laulamaan ja leikkimään Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat. Se on ollut jymymenestys. Vanhemmille oppilaille opetettiin myös Maamme- laulun ensimmäinen säkeistö.  Mulla meni kylmät väreet kun sitä laulettiin. Rakastan Suomea. Vastalahjaksi musiikin opettaja on opettanut meille kaks ghanalaista laulua. Parasta.

Millan tulkinta naisesta. Kuva sai aplodit.

Hunajaa korville.

Hauskaa, oon mun mittakaavoissa ruskettunut, mut ei oikein erotu nyt.

Illat ollaan suurimmaks osaks vietetty rauhassa kotosalla. Tiistai-iltana koitettiin repäistä, lähdettiin sporttibaariin katsomaan futista. Oli kuulemma jännä matsi tulossa, Barcelona vastaan joku muu Champions Leaguen joukkue. Vastustajalla ei kuulemma ollut merkitystä. No siinä kävi sitten niin, että kun oltiin vaivalla saatu ängettyä itsemme täpötäyteen baariin ja saatiin taisteltua istumapaikat, tajuttiin, että siellä baarissa näytettiin väärää peliä. Ilmeisesti Chelsean joukkueessa on ghanalainen pelaaja, ja siks siellä baarissakin näytettiin sen peliä. Mikä joukkue on STE? Sitä vastaan Chelsea pelas sinä iltana. Ei sitten jääty katsomaan peliä loppuun.

Mulla on ikävä ruisleipää. Mulla on ikävä pakkasta. Mulla on ikävä hiljaisuutta. Mulla on ikävä juomakelpoista hanavettä. Ja ihmisiä.

Sanna. Sandels.