Final goodbyes

Heissuli veissuli taas kaikki! Nyt on enää viisi päivää siihen, että olemme taas koti-Suomessa! Viimeisiä päiviä täällä elelemme, ja täytyy tässä pikkuhiljaa aloittaa Ghanan hyvästeleminen. Koululla olimme viimeistä päivää, ja lapsia tuli halattua paljon! Oma opettajani sanoi, ettei halua minun lähtevän, ja antoi vielä viimehetken tehtäviä ennen kuin hänen apurinsa lähtee. Maanantaina 16.12 käymme vielä kerran morjestamassa rakkaita lapsia ja opettajia. Viimeisenä koulupäivänä eli torstaina 5.12. vitsailimme Millan kanssa, että jospa sitä vaan jäisi kotiin. Ei millään jaksais lähteä kouluun! Naureskelimme, että olis kyllä hyvä läppä jättää menemättä kouluun viimeisenä päivänä! Noh, siinähän kävikin sitten niin, että Milla kun oli leikkaamassa vähän mangoa , niin hän vahingossa leikkasi omaa sormeakin! Vertahan siitä tuli reilusti, ja lääkärissä piti käydä. Onneksi Millan ei koko päivää tarvinnut olla poissa koulusta. Iltapäivällä Milla pääsi kouluun hyvästelemään pakettisormensa kanssa J

Sanna ja William, eli Ghan opettaja. Ystävykset :)

Vakkari ruokapaikassa syömässä plain rice with chicken <3

                                                   

Opettajani osti minulle perinteistä Ghanalaista aamupalaa. Ei ollut herkkuani. 

Millan luokka :)                                       

Torstaina 5.12. juhlistimme Suomen itsenäisyyttä Reetan, Petran ja Joonaksen kanssa. He tulivat syömään herkullista ruokaa tänne community 2:een. Teimme perunamuusia ja lihapullia! Nam! Oli tunnelmallista istua pöydän ääressä Suomalaisten ystävien kanssa ja nauttia suomalaisesta ruoasta kynttilänvalossa. Syömisen jälkeen pelasimme Suomi-tietovisan, jonka Joonas oli keksinyt. Team- Parhaat voittivat (eli Noora ja Petra ;) ). Yhdessä vielä lauleskelimme joululauluja!

Itsenäisyyspäiväateria ystävien kanssa :)

Reetta, Milla, tikkarit ja Immu

                                                                                                                                                            Perjantaina ei kai tapahtunut juurikaan mitään ihmeellistä.

Kumasista löytyy yksi Ghanan suurimmista eläintarhoista, jonka halusimme käydä katsomassa. Sanna ja Milla eivät innostuneet 5 tunnin bussimatkasta yhteen suuntaan, joten lähdimme Immun kanssa kahdestaan. Matka alkoi tyypillisesti sillä, että odotimme bussi-asemalla kolme tuntia bussin lähtöä. Kumasi oli oikein viihtyisä paikka, ja Immu kuvaili Kumasia Suomen Tampereeksi! Kylläkin vain maantieteellisistä syistä :P Eläintarhassa saimme nähdä leijonan, apinoita, hyenan, ja monia muita eläimiä. Hurjinta oli kyllä vapaana kuljeskelevat kamelit ja aasit!

Lounastamassa Eclipse-nimisessä paikassa. Takana poseeraa myös joku :D

Immu ja hymyilevä kameli :)                            

Samba! Eli Simba, eli leijona.

                                      

Tytöt nauttivat lauantain Karjalan Kunnaiden äärellä. Jätski taisi myös maistua ;) He saivat nauttia rennosta viikonlopusta, johon kuului myös megasänkyjekku! Milla ja Sanna ovat tähän asti nukkuneet yhdellä sängyllä, ja minä toisella. Sängyit siis yhdistettiin niin, että tuli yksi megasänky! Se oli kyllä oikein mukava jekku J

ystävykset, ja täällä Ghanassa siskokset <3

             

Sunnuntaina tulimme Immun kanssa illalla kotiin ja olimme jälleen  kaikki neljä yhdessä <3

Maanantaina oli tori-päivä. Me tytöt lähdimme vähän torille humpuuttelemaan J Tiistaina kävimme Miltsun kanssa Tema shopping mallilla kaupassa ja syömässä vähän kevätrullia! Oli mukavaa.

Keskiviikkona lähdimmekin sitten jälleen taas kaikki reissuun. Kävimme nimittäin Ada-nimisessä paikassa. Tro-trolla meni ehkä puolitoista tuntia Adaan, josta otimme pienen veneen hotellillemme. Olimme aivan Volta-järven äärellä. Venematka kesti noin 10 minuuttia. Perillä meitä odotti monia pikku mökkejä, kaunis ranta, ja rento henkilökunta. Hiekkaa oli aivan kaikkialla, jopa mökissä oli hiekkalattia! Vessat olivat ulkona, ja vesi piti itse kantaa. Kaikki saimme nauttia auringon paisteesta, ja viileästä Voltavedestä.  Erityistä siellä oli myös se, että meidän toisella puolella oli Voltajärvi, ja toisella puolella oli meri! Mereen ei uskaltanut mennä uimaan suurien aaltojen takia. Hotellin alueella kuljeskeli myös ihmisystävällisiä koiria, joista yksi kyllä kävi vähän näykkäisemässä pohjettani :P Ei onneksi jäänyt minkäänlaista jälkeä. Aamulla klo 5:45 Sanna ja Milla lähtivät katsomaan auringonnousua rannalle. Me emme Immun kanssa jaksaneet.

Vene ja Volta ja ystävällinen paikallinen :)

Oli kyllä kunnon turvalukko meidän mökin ovessa!

Tuon sisällä nukuimme.  

Rannalla rentoutumassa 

Meren äärellä kivillä kiipeilemässä :)

Marinatha oli tosiaan paikan nimi!

Torstaina tulimme takaisin Temaan. Perjantaiaamu lähti mukavasti käyntiin herkkuaamupalalla! Milla ja  Sandels paistoivat meille kaikille herkkumunaa ja bekonia! Sanon vielä, että ihania naisia nuo Sanna ja Milla. Päivällä kävimme obroni-kadulla, eli Oxford Streetillä vähän tuliaisia ostelemassa J Ensiksi tietenkin pysädyimme syömään KFC:ssä. Illalla vietimme ukonilmaa sisällä Muumipeikko ja pyrstötähti - elokuvan parissa.

Lähtö se vaan lähenee, ja kohta Ghana pitää jättää taakse. On ollut ihmeellinen matka, jonka aikana on saanut kokea kaikenlaista! Kiitos Herralle tästä mahdollisuudesta!
-Noorsberg

The Final Countdown

Loman jälkeen meitä odotti ihanan turvallisena paluu arkeen. Pitkän lomailun jälkeen paluu koululle tuntui tervetulleelta muutokselta edellisten päivien joutenoloon. Tai no, itse asiassa eka päivä loman jälkeen meillä meni kaikesta huolimatta totaalisen sluibailuksi, kun oltiin sovittu harjoittelunohjauskeskustelu Suomen koulumme opettajan kanssa juuri tiistaille 19.11., ja afrikkalaiseen tyyliin noudatettiin sääntöä, ettei yhdelle päivälle kannata sopia kuin yksi meno. Toki yhdelle päivälle voi suunnitella enemmänkin, mutta hyvin todennäköisesti päivän edetessä eteen tulee yllättäviä tilanteita ja ilmenee täysin itsestä riippumattomia syitä, joiden takia saat lopulta toimitettua vain yhden asian tai joudut muuttamaan alkuperäisen suunnitelman aivan toiseksi. Trotro-matka, jonka pitäisi kaiken järjen mukaan kestää kaksi tuntia, kestääkin viisi tuntia, bussi Tamalesta Accraan lähteekin vain kahdesti päivässä klo 4 aamulla ja klo 4 illalla (vaikka meitä neuvonut ihminen oli jättänyt meidät toisenlaiseen käsitykseen), kaduilla näkyy mainoksia Nälkäpelin toisen osan ensi-illasta, mutta vasta elokuvateatterissa paljastuukin, ettei elokuva ole tulossa teattereihin koko Ghanassa. Tää on just tällästä. No, hyvällä omatunnolla siis käytettiin koko päivä noin puolentoista tunnin Skype-keskusteluun ihanan opettajamme Hanna Niemen kanssa, ja lintsattiin koulusta. Paitsi Immu, uskomatonta kyllä, käväisi aamutuimaan keräämässä ahkeruuspisteitä.

Keskiviikkona sitten todellisuudessa palattiin koululle, jossa meitä oltiin kaipailtukin. Ennen lomaamme koulun rehtori, jota kutsutaan S.O.S.:ksi, oli luullut meidän viipyvän lomallamme vain pitkän viikonlopun verran, vaikka oltiin kyllä sanottu viipyvämme reilun viikon. Moni opettaja oli jo huolestunut, että oltiin jo palattu Suomeen. Vastaanotto koululla oli siis lämmin, etenkin lapset olivat onnellisia nähdessään taas koulun pihalla tutut neljä obronia (suom. huom. valkoihoista). Ekaluokkaan palatessani ihmettelin olinko tullut ollenkaan oikeaan luokkaan, kun lapset olivat hämmästyttävän hiljaisia ja käyttäytyivät kuin ihmiset, eivätkä kuin villiapinalauma.

Nostalgiaa koulumatkalta. Tällä kujalla haisee pahalta. Todella.

Limsaa! Pussissa! Mahtavaa!

Seuraavana päivänä kaaos palasikin keskuuteemme ja desibelit nousivat tutuille tasoille, kun koulussa oli klubipäivä. Käytännössä se tarkoitti sitä, että lapset saivat muutamasta klubivaihtoehdosta valita yhden, johon halusivat osallistua. Klubeja oli ainakin Girl’s Guide, French Club, ICT Club (eli jotain tietokonehommaa), Science Club, Green Is Easy ja Kadett. Päivän toteutus tuntui aika erikoiselta aikataulutukseen ja suunnitteluun tottuneelle suomalaiselle, sillä osa klubeista kesti vain tunnin aamupäivällä ja osa kesti koko iltapäivän, joten lapsilla oli suurin osa päivästä ohjelmatonta luppoaikaa. Lapset näkivät tilaisuutensa koittaneen: nyt oli hyvää aikaa juosta käytävillä ja huutaa sydämensä kyllyydestä! Mekin sitten päätettiin heittäytyä lapsen tasolle ja saatiin kuningasidea. Millan, Immun ja Nooran kanssa alettiin leikkiä piilosta, alueena koko koulu. Siinä oli sitten vastaantuleville opettajille selittämistä, että mihin meillä muka oli kiire, kun missään ei tapahdu mitään. Oli kiire löytää piilo tai paljastaa toisten piilo. Jos multa kysytään, niin se oli parasta ikinä!

Eikä perjantaikaan ollut tavallinen koulupäivä. Koulun pienimmillä luokilla oli ohjelmassa tajunnan räjäyttävä ohjelmanumero paikalliselta yritykseltä, joka mainosti koulussa tuotteitaan. ”Sano Carex, eikä käsienpesu ole koskaan ollut hauskempaa!” Oli saippuaa, kosteuspyyhettä ja jopa jonkinlainen puuhakirja ja vaikka mitä muuta jännää tuotetta siellä. Kunnioitettava suoritus tuote-esittelijöiltä, kun saivat pidettyä yllä lasten mielenkiinnon sellaisella aiheella kaks tuntia, saati että onnistuivat puhumaan käsipesusta, saippuasta ja bakteereista niin kauan, vieläpä paahtavassa auringonpaisteessa.

Kappas, saippuaa. Tämän coolimmaks ei käsipesu enää tule.

Pitkän lomareissun jäljiltä ryytyneinä oltiin päätetty, että viikonloppuna ei ainakaan matkusteta minnekään. Sunnuntain päivällispöytäkeskustelu meinasi jo saada vakavahenkisiä piirteitä, kun puhuimme ammatillisesti kehittävästä aiheesta, pokkaleikeistä. Ne on niitä leikkejä, joissa tarkoituksena on pystyä olemaan nauramatta mahdollisimman pitkään, kun joku tekee jotain hassun hauskaa. Mun on pakko myöntää, että oon aina ollut niissä ihan surkea. Ajan kuluksi kokeiltiin sitten Vanhainkodin puheenaiheet -leikkiä, jossa kukin vuorollaan sanoo vieruskaverilleen jonkin eläimen nimen niin, ettei hampaat saa näkyä. Leikki on harvoin saanut suurta kansansuosiota ripareilla, mutta sinä sunnuntai-iltana me saatiin siitä sellaset naurut, että kyyneliä vaan valui poskille. En tiiä menikö naurut mökkihöperöyden vai meidän huumorintajun piikkiin. Pokkaleikit on näköjään edelleen mun heikko kohta.

Maanantaina 25.11. alkoi meidän kymmenes viikko Afrikassa. Koulupäiviin vaihtelua toi kaksi vierailevaa tähteä. Suomalaiset ystävämme Reetta ja Petra, jotka työskentelevät Ghanassa orpokodissa, tulivat katsomaan rikkaampien ghanalaisten todellisuutta. Tyttöjen oli tarkoitus vierailla koulussa vain yhden päivän verran, mutta koulun vieraanvaraiset ja vastaanottavaiset opettajat saivat ylipuhuttua tytöt tulemaan vielä tiistainakin. Ja vielä keskiviikkonakin. Harmi kyllä Reetta ja Petra eivät viettäneet keskiviikkona koululla kuin aamupäivän, sillä iltapäivän opettajankokous olisi tarjonnut heille extreme-elämyksen.  Kun koulun kaikki opettajat istuivat pakollisessa kokouksessa, lapset jätettiin luokkaan oman onnensa nojaan. Luokat 1 Falcons ja 3 Sparrows olivat onnekkaita, sillä lapsien ei tarvinnut olla ilman vastuuntuntoista aikuista, vaan mun ja Millan opettajat vastuutti meidät pitämään luokistaan huolta kahdeksi tunniksi. Haaste tuntui ylivoimaiselta. Aiemmin en oo saanut lapsia hiljaiseksi hetkeksikään. Ja kun kissa, eli mun tapauksessa opettaja Irene on poissa luokasta, niin hiiret hyppivät sydämensä kyllyydestä pöydille. Ehkä oon oppinut täällä ollessa jotain, kun nyt sain luokan pidettyä suhteellisen hyvässä kurissa jopa tunnin. Siitä hyvästä tunsin itsestäni ylpeyttä, vaikka jälkimmäinen tunti olikin yks mun elämän hirveimmistä tunneista. Silloin homma levisi käsiin ja viereisenkin luokan oppilaat tulivat meidän luokkaan möykkäämään. Kuvaavaa on, että yks poika puri mua käsivarteen. Onneks se on ohi.

Saispa tähän kuvaan mukaan äänitehosteet, näillä lapsilla on hyvät keuhkot.

Torstaina 28.11. lähdettiin aamulla aikaisin vierailemaan toisenlaiseen kouluun, josta saa kuulemma todenmukaisemman käsityksen ghanalaisesta koulunkäynnistä kuin luterilaisesta koulusta. Koulun nimi on Winners Basic School, jota ylläpitää fyysisesti vammaisena syntynyt Ike. Iken jalat on jotenkin alikehittyneet. Se mies kävelee kuitenkin muitta mutkitta käsillään, sujauttaa kämmeniinsä varvastossut ja painelee menemään. Mikä uskomattominta, Ike pitää yllä koulurakennusta ja kiipeää välillä katolle korjailemaan jotain. Miten, kysyn vaan! Se mies on elävä ihme, Ghanassa kohdellaan vammaisia todella huonosti. Vammainen lapsi saatetaan kuulemma vain hylätä metsään. Ikella oli onneksi rakastavat ja suojelevat vanhemmat, ja he ovat varmasti suuri syy siihen, miksi Ike on niin elämänmyönteinen ja aktiivinen ihminen, ja ylipäätään elossa. Ihailen suuresti. Hauska sattuma on, että Ikella ja mulla on samana päivänä synttärit!

Pienen pieniä oppilaita Iken koululla.

Voiko ihanammin päivän enää alkaa? Rukous puun alla.

Ike, hänen tyttärensä ja monta suomalaista nauttimassa varjosta. Taustalla tulevia luokkahuoneita ja meri.

Koululla tosiaan oli täysin erilaiset puitteet kuin mihin ollaan ehditty tottua luterilaisella koululla. Suoraan sanottuna koulu näytti keskeneräiseltä tiilirakennelmalta, jonka nurkista löytyi jos jonkinlaista romua. Mutta luokat olivat ihan riittävästi varustellut, liitutaulut ja pulpetit löytyi joka luokasta. Opettajat olivat yllättävän nuoria, suunnilleen parikymppisiä. Eikä heillä ollut varsinaista koulutusta siihen. Pääsin vierailemaan kutosluokkaan, jonka opettajan Sethin kanssa ollaan saman ikäiset. Seth kuulemma tekisi paljon mieluummin jotain muuta työtä kuin opettaisi. Hänellä vain ei ole muuta mahdollisuutta. Opettajan ammattia ei pidetä täällä läheskään yhtä suuressa arvossa kuin Suomessa. Kaikesta huolimatta Seth vaikutti ihan tyytyväiseltä oloonsa koulussa ja teki työnsä hyvin. Me bondattiin heti. Päädyin opettamaan luokan neljälle oppilaalle asioita Suomesta, ja yritin parhaani mukaan myös vastata, miten saa suomalaisen naisen vaimoksi. Suomen kieli taipui heidän suuhunsa yllättävän hyvin. Melko varmasti Seth aloittaa nykyään päivät luokkansa kanssa kysymällä heiltä ”Mita kuuluu class?”, johon luokka vastaa ”Huvaa kuuluu.”

Tehokasta tilasuunnittelua, kertakaikkiaan!

Iken koulun nelosluokka.

Päivän lounaan viimeiset hetket ennen pataa. Vitsi vitsi.

Tällä viikolla meidän harjoittelu loppuu. Ihan kummallista. Meillä on ollut aika rento ote vikoihin koulupäiviin, ollaan kunnioitettu afrikkalaista perinnettä ja puettu perjantaina afrikkalaisista kankaista tehdyt vaatteet päällemme (se on muuten varma tapa saada kehuja), Millan ja Nooran kanssa ollaan karattu musaluokkaan opettelemaan musiikinopettajan ja muutaman muun miehen kanssa paikallista hittitanssia nimeltä Al Qaida (en oo ihan satavarma kirjoitusasusta), ja juteltu opettajien kanssa. Hitsi, vaikka miten vannoin Ghanaan lähtiessäni, että tää maa ei saa mun sydäntä, niin kuitenkin nää ihmiset on onnistuneet osan siitä valloittamaan. Harkka loppuu huomenna, enkä tiiä oonko valmis hyvästelemään ne lapset ja ne opettajat. 

It’s the final countdown.

Sandels. Sanna.

KALJALLA

Joulutunnelmaa meidän Ghanan kodissa, ihanaa.

Looking goog in african print. Luterilaisen koulun mestoilla.

Kynnenaslusten tarkastus ja muuta mukavaa. Värikkäät paidat puetaan aina perjantaisin.

6 Falcons. Kuka ei kuulu joukkoon? Immu, Immun luokka ja sen opettaja Mark.

”Onneksi siitäki selevittihin” Lomailua ja muuta hommia

Se olis 30 päivää jäljellä Ghanan oloa, ja erellisen blogitekstin jälkehen onki ehtiny tapahtua vaikka mitä. Tässä blogitekstissä kerron teille ”ytimekkäästi” ne parhaat palat niin hyvät ja huonotkin palat, mutta erityysesti ne hyvät!

-          Oltihin Immun kans kolmena päivänä orpokodilla harkassa. Lapset oli ihania, kovaäänisiä, itkuisia, suloosia, innostuneita, puheliaita ja hiljaisia. Kaikki lapset oli syliä ja hellyyttä vailla ja multahan sitä saa. Rakkautta ja hellyyttä saivat multa melekeen niin paljon ku halusivat. Siellä opetin lapsille Letkajenkan, valssia ja Postimies Pate –laulua, jonka ne oppi melkein kokonaan ulkoa ja huom: suomeksi! Oli niin opettavaista olla muutama päivä siinä sellaisten lasten kanssa, joilla ei ole varallisuutta lähes ollenkaan, ei vanhempia, eikä mitään muuta turvapaikkaa, kuin se orpokoti, jossa he asuivat. Jos olis koko harkan viettäny pelkästään tuolla Luterilaisella koululla, jossa on ainoastaan rikkaiden perheiden lapsia, niin olis saanu kyllä tästä ympäristöstä täysin vääristyneen kuvan. Kuitenkin ne on loppupeleissä aika harvoja, joilla on rahaa laittaa lapsensa maksulliseen kouluun.

-          1. marraskuuta päästiin tutustumaan paikalliseen päihdetyöhön: Faith Care Foundationiin. Päästiin kahdeksan miehen mukaan, jotka teki töitä tälle raflalle. Hypättihin trotroon, käytihin hakemas ruokaa, ajettiiin slummialueelle, jossa oli päihteiden käyttäjiä, rukooltihin porukalla ja annettihin niille ruokaa.

-          3.11 Ghanassa näky auringonpimennys. En tierä näkykö se Suomessa ollenkaan? Noh harvinainen juttu jokatapauksessa, kun viime auringonpimennys oli kuulemma vuonna 2006. Host-äiteemme oli hankkinu meillekki yhyret sellaaset tyylikkäät lasit, joitten läpi uskalsi tuijotella aurinkoon. Auringonpimennyksen alkaessa Immu, Noora ja suomalaiset ystävämme Reetta, Petra ja Joonas oli kirkossa ja mä ja Sanna otettiin lependeriä kotosalla. Kun huomattihin auringonpimennyksen alkaneen, saatihin neronleimaus: mentihin ottamahan aurinkoa. Siinä maattihin asfaltilla bikinit päällä ja tsekkailtiin auringonpimennystä tyylikkäiden lasien läpi. Se oli hieno hetki se.

-          Ollahan saatu ihanat mekot ja muita vaatteita, kun ihana ompelijamme Kristy sai valamiiksi tilaamamme vaatteet. Ne oli niin hyvät, että innostuun niin, että oon keriinny tilaamaan jo yhden uuden mekon, hameen ja Atelle pairan. Isseellekki aion tilata pairan, kunhan löyrän torilta sille sopivan kankaan J

-          7. päivä käytihin Accrassa hoitamassa meidän viisumiasioita ja käytihin kuuluisalla Obroni-kadulla Oxford Streetillä mm. syömässä KFC:ssä :D Tää oli kauan odotettu ja ehdottamasti maininnan arvoonen asia.

Sitten (Pe. 8.11) alkoikin meidän kolmiosainen lomaviikkomme

1/3 Tema – Acosombo – Hohoe – Wli Falls – Hohoe - Tema     

Loma alakoo mun osalta hullulla vessa-vallankumouksella. Välillä vatsa oli niin kipee, että sain rukoilla Luojaani sanoilla: ”Jumala, anna mun nähärä vielä Suomi!” Huh onneksi siitäki taurista selevittihin. Koko ajan sitä on ollu kipiänä enemmän tai vähemmän, mutta toi oli pahin pöpö tähän asti.

Aamulla varhain lähärettihin koulun luokkaretkelle Acosomboon. Acosombo on kaupunki, Ghanan suurimman joen, ja järven Voltan varrella, jossa on suuri pato ja jossa tuotetaan suurin osa (60%) koko Ghanan sähköstä. Kaunis paikka. Kattokaa kuvista, niistä saatte paremmin paikan fiiliksestä kiinni, kuin siitä että yrittäisin selittää sanoin. Kun koululaiset lähti takas kotia kohti, lährettihin me Sannan ja Nooran kans kohti Hohoeta trotrolla. Immu oli siis siellä jo meitä orottelemas, kun se oli koulun vanhempien oppilaitten kans luokkaretkellä juuri kyseissä paikassa.

Neljän tunnin trotro-matkan jälkehen päästihin Hohoeen ja otettihin taksi hotellillemme Waterfall Lodgelle. Siinä oli toinen kerta, kun joutu rukoolemahan henkensä erestä, sillä kuski ajoo niinku hullu niitä huonokuntoosia teitä. Onneksi siitäkin selvittihin! Hotelli oli ihana saksalaisen pariskunnan ylläpitämä luonnon helmassa oleva siisti ja viihtyisä paikka. Siellä saatiin nukkua makoisat yöunet ja aamun koitteessa lähärettihin kattomaan Wlii Fallseja. Noin puolen tunnin sademetsäpatikoinnin jälkeen avautuikin taianomainen, ihana näky. (kuvassa ->)

Lower Wlii Fall

Vesiputouksella kylpemisen jälkeen käveltihin takaasi Lodgelle, syötiin ihana lounas, jonka jälkehen matkustettihin takaasin kotia, Temaan.

2/3 Tema – Accra – Tamale – Mole – Tamale – Accra - Tema

Vietettihin kotona yksi yö ja aamupäivä ja lähärettihin taas reissuun. Tällä kertaa oli eres 16 tunnin bussimatka kohti pohjoista, Tamaleen. Matkustus tapahtui onneksi ilmastoidussa bussissa, joka oli välillä kyllä jopa niin kylymä, että sai palella. Matkan teko meni loppujen lopuksi kuitenkin yllättävän kivuttomasti. Luulen, että mun unenlahjojen ansiosta matka tuntu menevän niin äkkiä, kun nukuin kuitenkin suurimman osan matkasta. Oon lapsesta asti ollu aina loistava autossa nukkuja. Päntälästä Kauhajoen keskustahanki ajaes on saanu otettua hyvät tirsat, vaikka se matka kestääki vaan 15 minsaa. Auton hurina saa mut aina vaan nukahtamaan niin makeasti. Sanna oli lähes joka matkalla mun vieruskaverina ja sai hyvää matkakomediaa mun eri nukkuma-asennoista.

Kun päästihin Tamaleen, otettihin taksi luonnon puistoon Moleen. Kolmen tunnin taksi matka pölyisiä teitä pitkin sai meikäläisen niistämään hiekkaa nenästä. Ei siellä kyyrissä tajunnutkaan, kuinka paljo sitä hiekkaa lensi auton sisään, kun kuljettajan ikkuna oli auki, varsinkaan kun olin taas nukkunu koko taksimatkan. Kun oltiin perillä yöpymispaikassamme Mole Motellilla saimme aamupalaa ja pääsimme uimaan motellin uima-altaalle. Iltapäivällä lährettihin autosafarille savannille tavoitteena nähärä ainakin norsu ja muitakin eläimiä. Ja ilolla saan todeta, että tavoote toteutu! Saatiin nähärä ihan ihka oikea villi norsu, Mr. Elephant, niin kuin oppaamme häntä kutsui. (Nippelitietoa nro 1: Norsu on maailman toiseksi nopein maaeläin! Ei uskoosi, että niin suurta ruhoa saa liikutettua niin lujalla vauhrilla, mutta totta se on. Norsua nopeampi on ainoastaan jaguaari!)

Aamulla käytihin Immun ja Nooran kanssa vielä kävelysafarilla ja sielläkin oppaamme sai soiton puhelimeen, jonka jälkeen kiiruhdettihin paikkahan, jossa Mr. Elephant oli ruokailemassa puunlehtiä. (Nippelitietoa nro 2: Norsujen pitää syödä melkein kokopäivän, koska se tarvittoo 200kg ruokaa päivittäin, pysyäkseen hengissä.) Loppupäivä vietettiinkin altaalla uiskennellen, sukellellen ja hypellen niin ja valokuvia otellen. Ollaan saatu kyllä hyvää väriä pintaan, nimittäin rusketusta. (Josta tulikin mieleeni Nippelitietoa nro 3. Norsujen ajatellaan olevan väriltään harmaita, ruskeita tai joskus jopa sinisiä, mutta se on harhaluulo. Norsut ovat väriltään oikeasti mustia. Harmaa väritys on vaan heidän nahkan pinnalle kertynyttä mutaa, jota tulee kun norsut käyvät päivittäisillä mutakylvyillään.) Nukuttiin motellilla vielä yksi yö ja lährettihin aamukuurelta bussilla Tamaleen, jossa vietettihin päivä ja iltapäivällä klo 16 aloitettiin jälleen pitkä 16 tunnin bussimatka kohti kotia. Onneksi siitäki selvittihin!

3/3 Tema – Afflao – Lome, Togo – Afflao - Tema

 Käytihin tosiaan Molen reissun jälkehen nukkumas puolitoista yötä kotona keräilemässä voimia lomamme viimeiseen osaan. Köröteltihin vain kolmen tunnin ajomatka trotrolla Togon ja Ghanan rajalle. Oltihin päätetty teherä lomareissu naapurimaahan Togoon, että saisimme viisumiin uuden leiman ja että saadaan oleskella Ghanassa vielä tämä loppuaika ihan laillisestikin.

Kun saavuttihin perille rajakaupunkiin Afflaohon käytihin ensitöiksemme vaihtamas Cedit Togon valuutaksi Togon Frangeiksi. Rahanvaihtotoimistolta poistuttuamme kohtasimme kummallisen miesjoukon, joka käyttäyty epäilyttävän uhkaavasti. Puhu kovalla ja painostavalla äänellä, melkein huusi, että ”Teidän täytyy tehdä tällänen turvallisuustoimi.” Kääriä yhden Cedin seteli kaikkien muiden rahojen ympärille. Kuulemma sitä varte, ettei tuu ongelmia tullissa. Kun siitä sessiosta oltihin päästy sanoin ääneen, että: Nyt on kumma, jos ne ei oo pölliny meiltä yhtään rahaa. Kun rajanylitystoimien jälkehen löyrettihin hotellillemme ja laskettihin rahat, jouruttihin toteamaan, että ne oli vieny meiltä kaikilta 30 000 Togon Frangia ja multa 50Cedii. Yhteensä siis euroissa päälle 50€ hävis jokaiselta sen rulianssin aikana. Kiva alku meirän lomalle.

"Mitä saan jos meen juoksemahan noitten kans palan matkaa?" 

Noh, sitten kun oltihin saatu ruokaa ja nähty kaunis hiekkaranta ja meri, oli ärsyyntymisprosentti laskenut sen verran, että pysty toteamaan, että ”Noh. Turha sitä on enää ajatella, koska ei sille enää mitää voi.” Onneksi ei tapahtunut mitään sen pahempaa ja onneksi siitäki selevittihin. Ilta vietettiin jo hyvillä mielin hotellin ravintolassa hyvän ruoan, korttipelien ja mukavan livemusiikin merkeissä.

Seuraavana aamuna lährettihin aamupalalle hotellin ravintolaan. Syötiin French Breakfast: Paistettua patonkia, hyvän makusta levitettä ja aprikoosihilloa ja ihanaa kaffia tai kaakaota. Aamupalan jälkehen läherettihin käveleskelemähän lähiympäristöön. Käytihin kattomas Togon pääkaupungin, Lomen muutamia turistinähtävyyksiä ja chillaillen dallailtu pitkin ja poikin. Togossa puhutaan ranskaa, eikä ihmiset siellä puhu englantia lähes ollenkaan. Ja koska mekään ei puhuttu ranskaa oli elekieli tällä reissulla hyvin suuressa roolissa. Sanna veresti yläasteen ranskankielen oppejaan sen verran, että opetti meille lauseen: ”Je ne parle pas francais!” Suomeksi siis jotakuinkin, että en puhu ranskaa ja tuostakaan lauseesta ei oltu ihan varmoja. Hienosti loppujen lopuksi tultiin ymmärretyksi puolin ja toisin.

Lomessa viivyttihin yhteensä kolme yötä. Syötihin hyvin, polskittiin uima-altaassa, hengailtiin rannalla, juotiin viiniä ja kaikin puolin nautittiin olostamme siellä. Kun palattiin takaisin Ghanan puolelle Afflaohon, saatiin uuret leimat passeihin ja otettiin trotro Temaan. Oli kyllä ihana olla taas kotona. Puhuttiin, että kyllä voi lomailukin käydä työstä, mutta kivaa se on kuitenki ollu! Ja onneksi siitäki selevittihin J

Fiilistelyä rannalla

Illalla käytihin vielä kaupassa läheisessä LaraMartissa ostamassa ruokaa. Kaupan työntekijät kyseli, että missä me ollaan oikeen oltu, kun meitä ei oo näkyny. Niillä oli ollu meitä ikävä. Hedelmiä kun oltiin torilla ostamassa meni meidän ohitse taksi, jonka ikkunnalla heilutti tuttu poika mun luokalta ja huusi ”Auntie-Milla!, Heyyy!” Ja kun käveltiin kauppakassien kanssa takaisin kotiin, tuli kolmet eri miehet kysymässä ystävällisesti, että ”Do you need helping hands with your bags?” Ihana Ghana, Ihana Tema, Ihanat kotikonnut Community kakkosella.

Acosombon maisemia Volta järveltä

Lapset jännityksessä luokkaretkellä

Milla ja sen luokan opettaja sekä koulun lapset jonossa iloosena.

Aamu Waterfall Lodgella oli onnellinen!

Kattokaa ny kuinka söpös pikku mökissä me yövyttihin :)

Matka kohti Wli Fallseja ja jännittävä silta

Siä on likat kylypemäs

Tässä mollahan freeshinä ja onnellisena.

Näkymä Mole Motellin ravintolasta!

Iloinen Mr. Elephant

Oli pakko kokeella nostaa sitä norsua, eikä se ny niin kauhian painava ollu.

Safariautolla seikkailua. Kuvassa mukana oppamme Prince.

Savannilla täytyy olla tarkkasilmäinen ja varuillaan!

Nooralla tuli näläkä.

Hulluja pellehyppyjä Mole Motellin uima-altaalla.

Siä oli ihana puu johon päätettihin kiivetä :)

Jes.

Aurinkolaski suuren savannin taa

Turistihäröilyä Togossa, Lomessa.

Sanna teki Joeyit!

Maaston tarkastelu hoituu parhaiten puusta käsin

Rannalla chillaillen. Mulla on käsissä näkinkenkiä!