Final goodbyes

Heissuli veissuli taas kaikki! Nyt on enää viisi päivää siihen, että olemme taas koti-Suomessa! Viimeisiä päiviä täällä elelemme, ja täytyy tässä pikkuhiljaa aloittaa Ghanan hyvästeleminen. Koululla olimme viimeistä päivää, ja lapsia tuli halattua paljon! Oma opettajani sanoi, ettei halua minun lähtevän, ja antoi vielä viimehetken tehtäviä ennen kuin hänen apurinsa lähtee. Maanantaina 16.12 käymme vielä kerran morjestamassa rakkaita lapsia ja opettajia. Viimeisenä koulupäivänä eli torstaina 5.12. vitsailimme Millan kanssa, että jospa sitä vaan jäisi kotiin. Ei millään jaksais lähteä kouluun! Naureskelimme, että olis kyllä hyvä läppä jättää menemättä kouluun viimeisenä päivänä! Noh, siinähän kävikin sitten niin, että Milla kun oli leikkaamassa vähän mangoa , niin hän vahingossa leikkasi omaa sormeakin! Vertahan siitä tuli reilusti, ja lääkärissä piti käydä. Onneksi Millan ei koko päivää tarvinnut olla poissa koulusta. Iltapäivällä Milla pääsi kouluun hyvästelemään pakettisormensa kanssa J

Sanna ja William, eli Ghan opettaja. Ystävykset :)

Vakkari ruokapaikassa syömässä plain rice with chicken <3

                                                   

Opettajani osti minulle perinteistä Ghanalaista aamupalaa. Ei ollut herkkuani. 

Millan luokka :)                                       

Torstaina 5.12. juhlistimme Suomen itsenäisyyttä Reetan, Petran ja Joonaksen kanssa. He tulivat syömään herkullista ruokaa tänne community 2:een. Teimme perunamuusia ja lihapullia! Nam! Oli tunnelmallista istua pöydän ääressä Suomalaisten ystävien kanssa ja nauttia suomalaisesta ruoasta kynttilänvalossa. Syömisen jälkeen pelasimme Suomi-tietovisan, jonka Joonas oli keksinyt. Team- Parhaat voittivat (eli Noora ja Petra ;) ). Yhdessä vielä lauleskelimme joululauluja!

Itsenäisyyspäiväateria ystävien kanssa :)

Reetta, Milla, tikkarit ja Immu

                                                                                                                                                            Perjantaina ei kai tapahtunut juurikaan mitään ihmeellistä.

Kumasista löytyy yksi Ghanan suurimmista eläintarhoista, jonka halusimme käydä katsomassa. Sanna ja Milla eivät innostuneet 5 tunnin bussimatkasta yhteen suuntaan, joten lähdimme Immun kanssa kahdestaan. Matka alkoi tyypillisesti sillä, että odotimme bussi-asemalla kolme tuntia bussin lähtöä. Kumasi oli oikein viihtyisä paikka, ja Immu kuvaili Kumasia Suomen Tampereeksi! Kylläkin vain maantieteellisistä syistä :P Eläintarhassa saimme nähdä leijonan, apinoita, hyenan, ja monia muita eläimiä. Hurjinta oli kyllä vapaana kuljeskelevat kamelit ja aasit!

Lounastamassa Eclipse-nimisessä paikassa. Takana poseeraa myös joku :D

Immu ja hymyilevä kameli :)                            

Samba! Eli Simba, eli leijona.

                                      

Tytöt nauttivat lauantain Karjalan Kunnaiden äärellä. Jätski taisi myös maistua ;) He saivat nauttia rennosta viikonlopusta, johon kuului myös megasänkyjekku! Milla ja Sanna ovat tähän asti nukkuneet yhdellä sängyllä, ja minä toisella. Sängyit siis yhdistettiin niin, että tuli yksi megasänky! Se oli kyllä oikein mukava jekku J

ystävykset, ja täällä Ghanassa siskokset <3

             

Sunnuntaina tulimme Immun kanssa illalla kotiin ja olimme jälleen  kaikki neljä yhdessä <3

Maanantaina oli tori-päivä. Me tytöt lähdimme vähän torille humpuuttelemaan J Tiistaina kävimme Miltsun kanssa Tema shopping mallilla kaupassa ja syömässä vähän kevätrullia! Oli mukavaa.

Keskiviikkona lähdimmekin sitten jälleen taas kaikki reissuun. Kävimme nimittäin Ada-nimisessä paikassa. Tro-trolla meni ehkä puolitoista tuntia Adaan, josta otimme pienen veneen hotellillemme. Olimme aivan Volta-järven äärellä. Venematka kesti noin 10 minuuttia. Perillä meitä odotti monia pikku mökkejä, kaunis ranta, ja rento henkilökunta. Hiekkaa oli aivan kaikkialla, jopa mökissä oli hiekkalattia! Vessat olivat ulkona, ja vesi piti itse kantaa. Kaikki saimme nauttia auringon paisteesta, ja viileästä Voltavedestä.  Erityistä siellä oli myös se, että meidän toisella puolella oli Voltajärvi, ja toisella puolella oli meri! Mereen ei uskaltanut mennä uimaan suurien aaltojen takia. Hotellin alueella kuljeskeli myös ihmisystävällisiä koiria, joista yksi kyllä kävi vähän näykkäisemässä pohjettani :P Ei onneksi jäänyt minkäänlaista jälkeä. Aamulla klo 5:45 Sanna ja Milla lähtivät katsomaan auringonnousua rannalle. Me emme Immun kanssa jaksaneet.

Vene ja Volta ja ystävällinen paikallinen :)

Oli kyllä kunnon turvalukko meidän mökin ovessa!

Tuon sisällä nukuimme.  

Rannalla rentoutumassa 

Meren äärellä kivillä kiipeilemässä :)

Marinatha oli tosiaan paikan nimi!

Torstaina tulimme takaisin Temaan. Perjantaiaamu lähti mukavasti käyntiin herkkuaamupalalla! Milla ja  Sandels paistoivat meille kaikille herkkumunaa ja bekonia! Sanon vielä, että ihania naisia nuo Sanna ja Milla. Päivällä kävimme obroni-kadulla, eli Oxford Streetillä vähän tuliaisia ostelemassa J Ensiksi tietenkin pysädyimme syömään KFC:ssä. Illalla vietimme ukonilmaa sisällä Muumipeikko ja pyrstötähti - elokuvan parissa.

Lähtö se vaan lähenee, ja kohta Ghana pitää jättää taakse. On ollut ihmeellinen matka, jonka aikana on saanut kokea kaikenlaista! Kiitos Herralle tästä mahdollisuudesta!
-Noorsberg

The Final Countdown

Loman jälkeen meitä odotti ihanan turvallisena paluu arkeen. Pitkän lomailun jälkeen paluu koululle tuntui tervetulleelta muutokselta edellisten päivien joutenoloon. Tai no, itse asiassa eka päivä loman jälkeen meillä meni kaikesta huolimatta totaalisen sluibailuksi, kun oltiin sovittu harjoittelunohjauskeskustelu Suomen koulumme opettajan kanssa juuri tiistaille 19.11., ja afrikkalaiseen tyyliin noudatettiin sääntöä, ettei yhdelle päivälle kannata sopia kuin yksi meno. Toki yhdelle päivälle voi suunnitella enemmänkin, mutta hyvin todennäköisesti päivän edetessä eteen tulee yllättäviä tilanteita ja ilmenee täysin itsestä riippumattomia syitä, joiden takia saat lopulta toimitettua vain yhden asian tai joudut muuttamaan alkuperäisen suunnitelman aivan toiseksi. Trotro-matka, jonka pitäisi kaiken järjen mukaan kestää kaksi tuntia, kestääkin viisi tuntia, bussi Tamalesta Accraan lähteekin vain kahdesti päivässä klo 4 aamulla ja klo 4 illalla (vaikka meitä neuvonut ihminen oli jättänyt meidät toisenlaiseen käsitykseen), kaduilla näkyy mainoksia Nälkäpelin toisen osan ensi-illasta, mutta vasta elokuvateatterissa paljastuukin, ettei elokuva ole tulossa teattereihin koko Ghanassa. Tää on just tällästä. No, hyvällä omatunnolla siis käytettiin koko päivä noin puolentoista tunnin Skype-keskusteluun ihanan opettajamme Hanna Niemen kanssa, ja lintsattiin koulusta. Paitsi Immu, uskomatonta kyllä, käväisi aamutuimaan keräämässä ahkeruuspisteitä.

Keskiviikkona sitten todellisuudessa palattiin koululle, jossa meitä oltiin kaipailtukin. Ennen lomaamme koulun rehtori, jota kutsutaan S.O.S.:ksi, oli luullut meidän viipyvän lomallamme vain pitkän viikonlopun verran, vaikka oltiin kyllä sanottu viipyvämme reilun viikon. Moni opettaja oli jo huolestunut, että oltiin jo palattu Suomeen. Vastaanotto koululla oli siis lämmin, etenkin lapset olivat onnellisia nähdessään taas koulun pihalla tutut neljä obronia (suom. huom. valkoihoista). Ekaluokkaan palatessani ihmettelin olinko tullut ollenkaan oikeaan luokkaan, kun lapset olivat hämmästyttävän hiljaisia ja käyttäytyivät kuin ihmiset, eivätkä kuin villiapinalauma.

Nostalgiaa koulumatkalta. Tällä kujalla haisee pahalta. Todella.

Limsaa! Pussissa! Mahtavaa!

Seuraavana päivänä kaaos palasikin keskuuteemme ja desibelit nousivat tutuille tasoille, kun koulussa oli klubipäivä. Käytännössä se tarkoitti sitä, että lapset saivat muutamasta klubivaihtoehdosta valita yhden, johon halusivat osallistua. Klubeja oli ainakin Girl’s Guide, French Club, ICT Club (eli jotain tietokonehommaa), Science Club, Green Is Easy ja Kadett. Päivän toteutus tuntui aika erikoiselta aikataulutukseen ja suunnitteluun tottuneelle suomalaiselle, sillä osa klubeista kesti vain tunnin aamupäivällä ja osa kesti koko iltapäivän, joten lapsilla oli suurin osa päivästä ohjelmatonta luppoaikaa. Lapset näkivät tilaisuutensa koittaneen: nyt oli hyvää aikaa juosta käytävillä ja huutaa sydämensä kyllyydestä! Mekin sitten päätettiin heittäytyä lapsen tasolle ja saatiin kuningasidea. Millan, Immun ja Nooran kanssa alettiin leikkiä piilosta, alueena koko koulu. Siinä oli sitten vastaantuleville opettajille selittämistä, että mihin meillä muka oli kiire, kun missään ei tapahdu mitään. Oli kiire löytää piilo tai paljastaa toisten piilo. Jos multa kysytään, niin se oli parasta ikinä!

Eikä perjantaikaan ollut tavallinen koulupäivä. Koulun pienimmillä luokilla oli ohjelmassa tajunnan räjäyttävä ohjelmanumero paikalliselta yritykseltä, joka mainosti koulussa tuotteitaan. ”Sano Carex, eikä käsienpesu ole koskaan ollut hauskempaa!” Oli saippuaa, kosteuspyyhettä ja jopa jonkinlainen puuhakirja ja vaikka mitä muuta jännää tuotetta siellä. Kunnioitettava suoritus tuote-esittelijöiltä, kun saivat pidettyä yllä lasten mielenkiinnon sellaisella aiheella kaks tuntia, saati että onnistuivat puhumaan käsipesusta, saippuasta ja bakteereista niin kauan, vieläpä paahtavassa auringonpaisteessa.

Kappas, saippuaa. Tämän coolimmaks ei käsipesu enää tule.

Pitkän lomareissun jäljiltä ryytyneinä oltiin päätetty, että viikonloppuna ei ainakaan matkusteta minnekään. Sunnuntain päivällispöytäkeskustelu meinasi jo saada vakavahenkisiä piirteitä, kun puhuimme ammatillisesti kehittävästä aiheesta, pokkaleikeistä. Ne on niitä leikkejä, joissa tarkoituksena on pystyä olemaan nauramatta mahdollisimman pitkään, kun joku tekee jotain hassun hauskaa. Mun on pakko myöntää, että oon aina ollut niissä ihan surkea. Ajan kuluksi kokeiltiin sitten Vanhainkodin puheenaiheet -leikkiä, jossa kukin vuorollaan sanoo vieruskaverilleen jonkin eläimen nimen niin, ettei hampaat saa näkyä. Leikki on harvoin saanut suurta kansansuosiota ripareilla, mutta sinä sunnuntai-iltana me saatiin siitä sellaset naurut, että kyyneliä vaan valui poskille. En tiiä menikö naurut mökkihöperöyden vai meidän huumorintajun piikkiin. Pokkaleikit on näköjään edelleen mun heikko kohta.

Maanantaina 25.11. alkoi meidän kymmenes viikko Afrikassa. Koulupäiviin vaihtelua toi kaksi vierailevaa tähteä. Suomalaiset ystävämme Reetta ja Petra, jotka työskentelevät Ghanassa orpokodissa, tulivat katsomaan rikkaampien ghanalaisten todellisuutta. Tyttöjen oli tarkoitus vierailla koulussa vain yhden päivän verran, mutta koulun vieraanvaraiset ja vastaanottavaiset opettajat saivat ylipuhuttua tytöt tulemaan vielä tiistainakin. Ja vielä keskiviikkonakin. Harmi kyllä Reetta ja Petra eivät viettäneet keskiviikkona koululla kuin aamupäivän, sillä iltapäivän opettajankokous olisi tarjonnut heille extreme-elämyksen.  Kun koulun kaikki opettajat istuivat pakollisessa kokouksessa, lapset jätettiin luokkaan oman onnensa nojaan. Luokat 1 Falcons ja 3 Sparrows olivat onnekkaita, sillä lapsien ei tarvinnut olla ilman vastuuntuntoista aikuista, vaan mun ja Millan opettajat vastuutti meidät pitämään luokistaan huolta kahdeksi tunniksi. Haaste tuntui ylivoimaiselta. Aiemmin en oo saanut lapsia hiljaiseksi hetkeksikään. Ja kun kissa, eli mun tapauksessa opettaja Irene on poissa luokasta, niin hiiret hyppivät sydämensä kyllyydestä pöydille. Ehkä oon oppinut täällä ollessa jotain, kun nyt sain luokan pidettyä suhteellisen hyvässä kurissa jopa tunnin. Siitä hyvästä tunsin itsestäni ylpeyttä, vaikka jälkimmäinen tunti olikin yks mun elämän hirveimmistä tunneista. Silloin homma levisi käsiin ja viereisenkin luokan oppilaat tulivat meidän luokkaan möykkäämään. Kuvaavaa on, että yks poika puri mua käsivarteen. Onneks se on ohi.

Saispa tähän kuvaan mukaan äänitehosteet, näillä lapsilla on hyvät keuhkot.

Torstaina 28.11. lähdettiin aamulla aikaisin vierailemaan toisenlaiseen kouluun, josta saa kuulemma todenmukaisemman käsityksen ghanalaisesta koulunkäynnistä kuin luterilaisesta koulusta. Koulun nimi on Winners Basic School, jota ylläpitää fyysisesti vammaisena syntynyt Ike. Iken jalat on jotenkin alikehittyneet. Se mies kävelee kuitenkin muitta mutkitta käsillään, sujauttaa kämmeniinsä varvastossut ja painelee menemään. Mikä uskomattominta, Ike pitää yllä koulurakennusta ja kiipeää välillä katolle korjailemaan jotain. Miten, kysyn vaan! Se mies on elävä ihme, Ghanassa kohdellaan vammaisia todella huonosti. Vammainen lapsi saatetaan kuulemma vain hylätä metsään. Ikella oli onneksi rakastavat ja suojelevat vanhemmat, ja he ovat varmasti suuri syy siihen, miksi Ike on niin elämänmyönteinen ja aktiivinen ihminen, ja ylipäätään elossa. Ihailen suuresti. Hauska sattuma on, että Ikella ja mulla on samana päivänä synttärit!

Pienen pieniä oppilaita Iken koululla.

Voiko ihanammin päivän enää alkaa? Rukous puun alla.

Ike, hänen tyttärensä ja monta suomalaista nauttimassa varjosta. Taustalla tulevia luokkahuoneita ja meri.

Koululla tosiaan oli täysin erilaiset puitteet kuin mihin ollaan ehditty tottua luterilaisella koululla. Suoraan sanottuna koulu näytti keskeneräiseltä tiilirakennelmalta, jonka nurkista löytyi jos jonkinlaista romua. Mutta luokat olivat ihan riittävästi varustellut, liitutaulut ja pulpetit löytyi joka luokasta. Opettajat olivat yllättävän nuoria, suunnilleen parikymppisiä. Eikä heillä ollut varsinaista koulutusta siihen. Pääsin vierailemaan kutosluokkaan, jonka opettajan Sethin kanssa ollaan saman ikäiset. Seth kuulemma tekisi paljon mieluummin jotain muuta työtä kuin opettaisi. Hänellä vain ei ole muuta mahdollisuutta. Opettajan ammattia ei pidetä täällä läheskään yhtä suuressa arvossa kuin Suomessa. Kaikesta huolimatta Seth vaikutti ihan tyytyväiseltä oloonsa koulussa ja teki työnsä hyvin. Me bondattiin heti. Päädyin opettamaan luokan neljälle oppilaalle asioita Suomesta, ja yritin parhaani mukaan myös vastata, miten saa suomalaisen naisen vaimoksi. Suomen kieli taipui heidän suuhunsa yllättävän hyvin. Melko varmasti Seth aloittaa nykyään päivät luokkansa kanssa kysymällä heiltä ”Mita kuuluu class?”, johon luokka vastaa ”Huvaa kuuluu.”

Tehokasta tilasuunnittelua, kertakaikkiaan!

Iken koulun nelosluokka.

Päivän lounaan viimeiset hetket ennen pataa. Vitsi vitsi.

Tällä viikolla meidän harjoittelu loppuu. Ihan kummallista. Meillä on ollut aika rento ote vikoihin koulupäiviin, ollaan kunnioitettu afrikkalaista perinnettä ja puettu perjantaina afrikkalaisista kankaista tehdyt vaatteet päällemme (se on muuten varma tapa saada kehuja), Millan ja Nooran kanssa ollaan karattu musaluokkaan opettelemaan musiikinopettajan ja muutaman muun miehen kanssa paikallista hittitanssia nimeltä Al Qaida (en oo ihan satavarma kirjoitusasusta), ja juteltu opettajien kanssa. Hitsi, vaikka miten vannoin Ghanaan lähtiessäni, että tää maa ei saa mun sydäntä, niin kuitenkin nää ihmiset on onnistuneet osan siitä valloittamaan. Harkka loppuu huomenna, enkä tiiä oonko valmis hyvästelemään ne lapset ja ne opettajat. 

It’s the final countdown.

Sandels. Sanna.

KALJALLA

Joulutunnelmaa meidän Ghanan kodissa, ihanaa.

Looking goog in african print. Luterilaisen koulun mestoilla.

Kynnenaslusten tarkastus ja muuta mukavaa. Värikkäät paidat puetaan aina perjantaisin.

6 Falcons. Kuka ei kuulu joukkoon? Immu, Immun luokka ja sen opettaja Mark.