Elämä on ihanaa!

Viime sunnuntaina oltihin kirkos! Meno oli aikamoista. Kaikenkaikkiaan messusta jäi hyvä mieli, ärsyyntymistä aiheutti kuitenkin se, että mikrofoonit oli tosi täysillä ja korviin sattui. Sama Jumala heillä kuitenkin on, vaikkakin he palvelevat Häntä kovin eritavalla. Ehkä täysivaltaisemmin kuin me ollaan itse totuttu?

Sunnuntai illalla oltiin rohkeita ja mentiin ravintolaan syömään paikallisia ”herkkuja”. Fufua ja Bankua on nyt maistettu. Molemmat sellasia mössöruokia, joitten eroa en oikein kyllä tunnista. :D Tämä kulinaarinen kokemus ei ollu ihan parhaalla tavalla makunystyröitä hivelevää, mutta onneksi näitä ruokia ei tarvitse maistaa enää.

Maanantaina meillä piti alkaa koulu, mutta koska lauantaina oli Ghanan ensimmäisen presidentin noin sadas syntymäpäivä, oli maanantai kouluissa vapaata. Käytettihin sitte maanantaipäivä siten, että käytihin pizzalla ja isossa marketissa ruokaostoksilla.

Tiistaina alootettihin harkka Luterilaisella koululla. Valkoihoiset ihmiset on kyllä suuri nähtävyys. Iho ja hiukset kiinnostaa lapsia, varsinkin mun ja Sannan kohralla, kun meidän vastuulla on ykkösluokkalaisia, jotka uskaltaa tulla koskemaan oman lapsen viattomuudensa varjolla. Viikon aikana on jo melkein kyllästynyt joka hetkiseen kosketteluun. Kyllä lapset onneksi tottelevat sitten kun sanoo, että ”Let me be free for a while.” Aina ne ei kuitenkaan ymmärrä meidän englantia. Niiden broken english on kuitenkin kovin erilaista, kuin meidän koulussa opittu englannin kieli. Itse ainakin oon monesti saanut selittää samaa asiaa monella eritavalla, ennen kuin lapset tai opettajat ovat saaneet selville mitä tarkoitan. Vielä useammin on tullut ongelmia oman ymmärrykseni kanssa, kun he ovat yrittäneet  sanoa jotain mulle! Koulun ranskan opettajan kanssa ollaan juteltu jonkin verran. Hän tuntuu pitävän minun seurastani jotenkin erityisellä tavalla. Kummallista kyllä, koska aina ku se jutteloo mulle jotaki, niin lopulta sen pitää aina kirjottaa mulle mitä hän juuri sanoi, että mullekin selviää keskustelun kulku. :D Oon onnellinen siitä, että se on ymmärtäväinen ja kärsivällinen mun suhteen. Onneksi tässä kuitenkin on huomannut kehittyvänsä. Kyllä mä nyt viikon jälkeen ymmärrän heitä paljon paremmin, kuin yhden päivän jälkeen.

Noora suorittaa harjoitteluansa kakkosluokkalaisten lapsukaisten keskuudessa ja Immu harjoitteloo oloaan kuutosluokkalaasten kans. Nooralle kävi eileen niin, että kun heidän luokan opettaja oli poistunut luokasta yllättäin, otti Noora ohjat käsiinsä ja jatkoi opettamista siitä mihin opettaja jäi. Kohta opettaja tuli huikkaamaan luokan ovelta Nooralle, että ”Tuuppa käymähän vähä täällä.” Noora säikähti, että onko se opettanu jotain väärin, tai onko opettajalla Nooralle jotain valittamisen aihetta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan opettaja vei Nooran huoneeseen, jossa oli opettajan oma ompelija, joka alko ottamahaan Noorasta mittoja. Selvisi, että Nooran luokan opettaja tahtoo teetättää Nooralle mekon! Noora sai valita ompelijan vihoista mieleisensä mekon, jonka hän tuloo saamaan itselleen varmaan ensiviikon aikana. Nooran tarvittoo maksaa vaan ompelukulut, jotka ei oo tuu maksamaan paljoa. Nooran opettaja lahjoittaa kankaan Nooran mekkoon. Joo jeppp! Mä ja Sanna ollaan PIKKAASEN kateellisia!

Immu oli eileen oman luokan opettajansa Macin ja musiikin opettajan Andyn kanssa juomassa lämmintä kaakaota. Hauskaa siinä oli se, että tämä tapahtui koulupäivän aikana, oppitunnilla kun lapset jäi tekemään tehtäviä luokkahan. Tää on viä aika normaali toimintapa täällä. Opettajat kulkoo luokasta luokkaan ja saattaa olla pois luokasta pitkänkin aikaa. Ja lapset on kiltisti luokassa, tai ei..

Käytiin eilen ekaa kertaa kaljalla! Siinä kävi kyllä niin, että Immu oli ainoa, joka otti kaljaa. Me tytöt juotiin tyttöjenjuomia Savannahia ja Smirnoff Icea. Oli niin ihana tunnelma, kun baarissa soi myös tuttuja biisejä, kuten Macarena, I Got Power ja Everybody Dance Now. Otettiin kuvia ja nautittiin oloistamme. Kaikki oli samaa mieltä siitä, että elämä on ihanaa!

Tänään käytiin torilla Community ykkösessä, joka on osa Temaa. Otettiin taksi, joka maksoi 5cediä eli n. 1,60€. Voin kertoa, että huh mikä paikka! Myyjiä oli monta sataa ja  ostettavaa oli jos jonkinlaista. Torilta voi ostaa esimerkiksi: kenkiä, laukkuja, koruja, hiuksia, voiteta, kelloja, kankaita, saippuoita, työkaluja, varaosia, musiikkia, soittimia, hedelmiä, vihanneksia, lihaa, kalaa, erilaisia vaatteita toki ja oikeastaan kaikkea mitä ihmismielen teköö mieli ostaa.

Tässä kuvia, jotka on ihan sekaisin, mutta nauttikaa näistä jooko ! :)

Aleksi ja Immu auton lavalla

Oltiin syömässä fufua, bankua ja kalaa.

Aina pitää pitää olla pesämässä jalkoja!

Ihanaa pizzaaaaaa!

Tässä näette Ghanalaisen naisen vartalon muodon

Nooran luokkalaiset on ahkeria viittamaan

Torireissu tunnelmia

Noora neuvotteloo sipulin hintaa

13 cedii! 

Parturoin Immun tukkaa!

Sanna pelkää lopputulosta.

Väliposeeraus tietenkin

Ennen parturointia....

Ja jälkeen

Koulussa liikuntatunti

Perjantaitunnelma! (Kuva on lavastettu.)

Elämä on ihanaa!

Jokaisen meidän suusta on tullut tällä viikolla nää sanat: ”Elämä on ihana.” Aina kun joku, on sanonut sen ääneen on muidenkin mieli muuttunut paremmaksi, jos olo ei oo siinä vaiheessa vielä ollut onnen kukkuloilla. Immun suusta näitä sanoja on saanut kuulla eniten. Immu on sellaanen mies, että sillä on tuskin koskaan huono päivä ja varsinkin täällä Afrikassa, hän on osannut nauttia melkein kaikesta. Oon kyllä onnellinen siitä, että Immu on meidän kanssa täällä. Se osaa muistuttaa meitä siitä, että täällä on paljon nauttimisen arvoisia asioita. Meillä naisilla on mennyt järki jo useampaan otteeseen milloin mihinkäkin asiaan, varsinkin jos ruoan saamisesta on kulunut liian kauan aikaa.

Tosissaan turistina

Jokainen aamu on hämmentävä. Nyt on syyskuu, nyt pitäis olla jo viileää ja puiden lehtien kellastua, mutta täällä tropiikki huokuu kosteaa kuumuuttaan. Äänet, joita aamuisin kuuluu naapurin pihalta, puhuu jotain asiaa vieraalla kielellä, enkä oikein osaa edes äänensävystä päätellä, ovatko naapurimme nousseet päivään väärällä vai oikealla jalalla. Mutta tää aamu vei yllättävyydellään kaikista aamuista voiton! Havahduimme tyttöjen kanssa unenpöpperöstämme torvien soittoon ja rumpujen pärinään. Läheisellä pääkadulla oli meneillään paraati heti aamutuimaan. Milla ja Noora ei kauaa epäröineet, menisivätkö etsimään äänien lähdettä, vaan mun vielä maatessa sängyssä ja keräillessä voimia uuteen päivään ne ryntäs meidän yhteisestä huoneesta ulos, ja vetivät vielä juostessaan housuja päälleen. Voin kertoa, että näky oli melkoinen. Ilo tyssäs kuitenkin pihamme ulkoportilla, mihin olis tarvittu avaimet et vois astua ulos. Ne avaimet lepäs kuitenkin tyytyväisesti nukkuvan Immun taskussa. Pahus. Nyt jäi paraati näkemättä, mutta tilaisuuksia tulee kuulemma vielä.

Tästä oli hyvä aloittaa päivä yhteisellä naurulla ja riemulla. Tänään ohjelmassa oli eilen toteutumatta jäänyt reissu Accraan, Ghanan pääkaupunkiin. Milla on jo monta päivää hinkunut rannalle aurinkoa ottamaan, ja meitä muitakin kiinnosti lähteä tutkimaan uusia maisemia. Accrassa on hyvä ja turvallinen, vartioitu uimaranta. Kaikki rannat täällä eivät ole turvallisia.

Mentiin ekaa kertaa täällä taksilla ihan itse, ilman paikallisten apua. Taksin saaminen ei meille ole vaikeaa, niitä täällä ajelee jatkuvasti ohi ja kaikki haluaa kyytiinsä rikkaita länsimaalaisia, mutta pitää olla tarkkana, että löytää luotettavan taksin. Mua jännitti ihan kamalasti miten meidän käy, mutta taksi saatiin saman tien kun saavuttiin tienposkeen, ja Noora osas neuvotella kuskin kanssa meille just oikean hinnan. Nelistään maksettiin kyydistä viis cediä, eli euroissa se on 5 jaettuna kolmella. Käytännössä se tuntu musta ilmaiselta kyydiltä.

Sit oli edessä seuraava jännäpissan paikka, eka kerta trotron kyydissä. Trotro on vähän niinku bussi minikoossa, mutta afrikkalaiseen tapaan. Sillä on suunta, reitti ja kohde, mutta kaikki muu on epämääräistä. Trotron kohdetta ei lue missään vaan sitä pitää kysyä kuskilta tai matelta (lausutaan kuin englanniksi), kuskin apurilta, ja sitten odotetaan trotron täyttyvän kyytiläisistä. Aikatauluja ei ole, trotro lähtee silloin kun trotro on täynnä. Tosi kummallinen systeemi, mutta toimii ilmeisen hyvin täällä. Mekin päästiin ehjin nahoin perille.

Rantsulla tapahtui kaikenlaista. Ihmiset oli hyväntuulisia, tulivat juttelemaan vaikkei me aina saatu selvää paikallisesta enkun aksentista, ja ennen kaikkea tulivat myymään mitä tahansa. Meren aallot oli valtavia! Vesi oli suolaista ja lämmintä! Tosin eräs karibialainen nainen oli kyllä mun kanssa eri mieltä siitä lämpimyydestä. Selitin sille, että oon Suomesta, ja sit se ymmärsi.

Nooran, Immun ja Nooran varpaissa merta.

Ruskettuneita ihmisii. Oon kade.

You wanna ride? Olis haluttu, mut ei sorruttu. Hevosia on Suomessakin.

Rastaa! Saatiin serenadi. Oli aika autenttista saundia. Kaverin nimi on Fenix.

Trotroa metsästämässä.

Päivästä jäi käteen hyvä mieli, onnistumisen kokemuksia paikallisessa liikenteessä toimimisesta, ihastus ghanalaisista ihmisistä ja suola iholle. Otettiin vähän kuvia, niistä pääsee tunnelmaan käsiks.

Matka kesti varmaan tunnista puoleen toista tuntiin. Tää on just tätä Afrikkaa, yhdessä päivässä ei ehdi tehdä kuin yhden asian. Tänään se oli ranta. Hyvä päivä.

Sanna. Sandels.

Ensimmäiset seikkailut

Eilispäivänä heräsin siihen kun Nooralla oli kova kiire syömään aamupalaa. Kun aamupala oli syöty ja jotakuinkin sulateltu niin suuntasimme tutustumaan tulevaan harkkapaikkaamme Trinity Lutheran schooliin. Saatihin ihanan lämmin vastaanotto. Koulun johtaja esitteli meille koulua ja sen opettajia. Hauska yksityyskohta oli siinä, että hän kertoi jokaiselle opettajalle, että ketkä meistä on sinkkuja ja ketkä seurusteloo ja samaten meille kerrottihin, ketkä opettajista on naimisissa tai sinkkuja. Heheh. ”These girls Sanna and Noora are singles and Milla have boyfriend and this is Immu, he needs a girlfriend, and you can help him to find it.” Noin se sano yhdelle opettajalle.

Koululle kävellessä kysyttihin tietä eräältä vastaan tulevalta mieheltä, joka sitten avualiaasti saattoi meidät koulun pihalle asti. Hän jutteli kävellessä kaikenlaista ja mm. kutsui meirät sunnuntaina kirkkohon ja luvattihinki sitte mennä, kun oltiin jo aijemminki puhuttu kirkkoon menemisestä. Ghana on tosiaan todella kristitty maa, ja se on jo melekeen outoa jos ei mee sunnuntaisin kirkkohon.

Kävellessä huomasi kyllä sen, että katukuva on todella erilainen kuin Suomessa. Kröhöm. Meinasin ruveta kuvailemahan sitä, mutta en osaa nyt sitä kuvailla. Tulkaa itte kattomahan, jos haluatte tietää. :D Joo no voirahan toki kuvaaki pistää.

Kotikatu

Käytihin kaupassa ostamassa ruokaa. Kauppa oli todella positiivinen yllätys, kun oli varautunut johonkin, no kolmen kuukauden nälkään. No siis ainakin, jos piirun verran saan liiotella. Sieltä sai käytännössä kaikkea, mitä Suomessakin saa ja halvemmalla. Vielä on vähän hidasta miettiä tätä valuuttaa, että paljonkos tää hinta cedieissä on nyt sitten euroissa. Kaupassa laskupää käy kuumana. Yksi euro on siis 2,8cediä.

Purkinavaaja oli hankala!

Kauppa reissun jälkehen alettiin sitten valamistamaan ostamiamme ruokia. Ruoaksi oli makaronia ja jauheliha-tomaatti kastiketta. Oltiin ostettu sellanen tomaattisosesäilykepurkki, jota oli hieman hankaluuksia saada auki, koska purkin avaaja oli niin erilainen kuin Suomessa. Lopulta, kun saatiin se toimimaan, niin heti kättelyssä se lakkasi toimimasta, toivottavasti se ei menny rikki. Lopulta saatiin purkki auki pientä väkivaltaa käyttäen.

Sanna ja Immu. Ja valkoisen ihon hohto.

Päivän toinen seikkailu tehtiin kun käveltiin läheiselle rannalle. Seikkailun henkeä siinä saiki kyllä hyvin, ku mentihin ruuhkaisen autotien vieressä, siinä autojen vierellä. Niitä kävelyteitä kun ei ole. Jonkinlaista hilpeyttä valkoinen ihomme sai kyllä aikaan ja jotkut huutelivatkin meille jo ensimmäisiä obroni –huutoja. Obroni siis tarkoittaa valkoihoista.

Mighty Beach, tai ainakin joku sen lähellä oleva alue. Niin meitsi ja Noora. Ps. Etsi kuvasta Sanna ja Immu!

Iltaisin ollaan tässä vaan hengailtu meidän asunnolla. Ollaan lauleltu ylistyslauluja, joita Immu on säestelly kitaralla, pelattua korttia, ehostauduttu, levitetty aurinkorasvaa ja kaikkea ihan tavallista. En tierä johtuuko malarialääkkeistä vai mistä, mutta huumorin taso on ollu jokseenkin alhaalla. Naurettihin mm. kainalopieruille pitkä tovi. Eilisiltana kun Immu oli menny nukkumaan, jäätiin me tyttöjen kanssa vielä purkamaan sydäntä kuluneesta päivästä. Paljon tunteita, itkua, naurua ja ärsyyntymistä on ollut. Aika hyvä saavutus, että pärjäsin 24tuntia ilman nenäliinoja.

Paikalliset lapset rakastaa olla kuvissa.

Toiset lapset olivat niin ihmeissään valkoisesta hipiästä, että tulivat ihan koskemaan meidän kaikkien ihoa.

Siinä teille obroni!

This is our home!

Ekan päivän hengailua

Ruanlaiton ihmeellinen maailma

Hengailua keittiönlattialla.

Tässä teille aimo annos kuvia ja kirjootusta, nauttikaa niistä!

love,
Milla, Millsburg

Ghana baby!

Vuosia jatkunut odotus ja innostus kansainvälisyysvaihdosta on muuttumassa unelmasta todeksi. Oikeastaan me ollaan täällä jo, tää saattaa olla totta jo. Ghanassa, Temassa. Tää on tosi afrikkamainen paikka: liikenteessä on pidettävä silmät auki, kadulla on puristettava kiinni lompakosta ja torilla osattava tinkiä, naiset kantaa valtavia laatikollisia milloin mitäkin päänsä päällä ja meninpä näkemään kadulla hyppiviä vuohia. Tai en oo ihan varma hyppikö ne vaan mun päänsisäisessä todellisuudessa, mut joka tapauksessa ne nähdessäni tiesin saapuneeni Afrikkaan.

Hei me lennetään!

Postikorttifaktat tulee tässä: Lennot meni hyvin, skottipilotti hoiti laskeutumisen uskomattoman pehmeästi. Milla ja Immu oli avannut hanat ja nautiskeli viiniä lentokoneessa. Lennettiin tosiaan kahdessa erässä. Kello on täällä kolme tuntia vähemmän kuin Suomessa, ja täällä on juuri niin kuuman kosteaa kuin Mombasassa lauletaan. Päivän ylin lämpötila oli 29 astetta selssiusta. Tiedän, ettei sitä kirjoiteta noin. Pelleilytyttää! Ja kyllä, pimeä on täällä säkkipimeää, ja se laskeutuu päivän päälle nopeasti. Onneksi täällä on sähköt eli valoa, eikä kenenkään tarvitse polkea generaattoria sitä saadaksemme.

Odottelua Istanbulin lentokentällä.

En ole vielä nähnyt täällä ketään muuta valkoista kuin oman iloisen nelikkomme. Itse osasin ainakin näin ensimmäisenä päivänä olla välittämättä tuijotuksista ja huuteluista, mutta totuus on ettemme mitenkään pysty piilottamaan erilaisuuttamme. Paikallisten silmissä me ollaan ihonvärimme takia oikeita rahasampoja, käypää käteistä suoraan länsimaista. Ei täällä rasisteja olla, mutta ilmeisesti värillä on väliä.

Meidän isäntäperhe on kyllä ihana! Perheeseen kuuluvat suomalainen äiti Arja, ghanalainen isä James ja heidän kaksi nuorta aikuista lastaan Emilia ja Aleksi. Sen lisäksi talossa pyörii reipas nuori mies Joe, joka on talonvahtina kodissamme. En ole ihan saanut vielä käsitystä hänen työtehtävistään, mutta ilmeisesti Ghanassa tapahtuu jonkin verran talonvaltauksia. Siksi kannattaa sijoittaa johonkin sellaiseen, mitä Joe on. Heistä kaikki ovat olleet hurjan avuliaita ja ystävällisiä. Arja tosin on vielä käymässä Suomessa sukuloimassa, mutta lauantaina pääsen tapaamaan hänetkin.

Me ollaan Nooran kanssa vietetty jo kokonainen päivä täällä, Milla ja Immu astui Ghanan kamaralle vasta tänä iltana. Ollaan saatu maistiaisia siitä, mitä tulevat kolme kuukautta pitävät sisällään. Ehdimme olla talossamme sisällä ehkä tunnin, kun keittiön kaapit romahtivat seinältä lattialle. Korjausmiesten työripeys oli kuitenkin aivan toisenlainen kuin Suomessa, ja kaapit saatiin vielä saman päivän aikana takaisin seinälle. Onnistuin jo järkyttymäänkin ensimmäisen kerran, en suinkaan kaappien ryminästä, vaan kun huomasin keittiössä olevien kappaverhojen olevan tismalleen samasta kankaasta kuin mun lapsuuden prinsessahuoneen ruusuverhot. Mikä yhteensattuma!  Äiti varmaan muistaa ne verhot. Säikähdin niin että kaadoin kissan vesikiposta vedet lattialle.

Verhoja lukuun ottamatta kaikki on ollut uutta. Ja tää uusi saa mut aivan hämilleen. On vaikeaa hyväksyä, että uuteen kulttuuriin totuttelu vie kauemmin kuin yhden päivän. Olispa kiva HETI osata liikkua täällä kuin kala vedessä, vaikka olisinkin hauki kissakalojen seassa. Kaikki ne on kaloja. Mäkin haluun olla kala.

Kehon ja mielen asettuessa selviytymismoodiin yritän muistaa, ettemme ole tässä seikkailussa oman voimamme varassa. Meidän kanssamme kulkee Jumala. Nyt on yritettävä elää ei päivä vaan hetki kerrallaan: ”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt. 6:34) Jostain syystä me ollaan tänne tultu, ja sen syyn aion selvittää.

Sandels. Sanna.

Lähtötunnelmat ja tunteiden viidakko

Lähtö on kuuden päivän päästä! Me lähretähän Ghanaan kolmeksi kuukaudeksi ja sehän tarkottaa myös sitä, että me ollahan kolme kuukautta pois täältä? Niin ja että mä oon kolme kuukautta Ghanassa!? Ei mitään aavistusta, että mitä kolmen kuukauden aikana tapahtuu. Jollain lailla tää epätietoisuus pelottaa, mutta kutkuttaa myös. Oon päättäny, että vaikka siellä olis mitä, niin mä aijon silti nauttia joka hetkestä siellä.  Hei vaikka me alettais riidellä siellä matkakumppaneitten kanssa, niin hei, ainakin me riidellään Ghanassa ja sehän on paljon spesiaalimpaa, ku riidellä Suomessa. :D

Meidän matkaseurue on paras. Minä, Noora, Immu ja Sanna. Me ollaan tälläänen hullu jengi, ja meillä on aina mukavaa toistemme seurassa. Sen verran ollaan tässä jo opiskelujen aikana yhdessä oltu, että sen tietää melkein nyt jo, että jos riitaa tulee, niin sitä saa tullakin. Ei jännitä edes kiukutella toisen seurassa. Tällä porukalla tulee olemahan ihanaa nähdä se kaikki, mitä siellä vastahan tuloo.

Malarialääkkeet on alootettu ja kaikki matkaan tarvittavat rokotukset on hoidettu. Viisumi on, passi on, matkalaukut on, kaverit on, Jumala on ja listat mukaan otettavista asioista on rustattuna. Silti sitä miettii, että eihän mikään oo nyt kuitenkaan unohtunut. En tiedä, johtuuko Malaria-lääkkeistä vaiko ihan yleisestä lähtötunnelmasta, mutta tunteet on heitelly laidasta laitaan. Meitä kaikkia on tässä ärsyttäny, pelottanu, naurattanu, itkettäny ja kaikki tämä on lisääntynyt lähtöpäivän lähestyessä. Varsinaista tunteiden viidakkoa siis.

Kummallista, että sitä tietää melkein kaiken mitä tapahtuu ennen matkaa ja ennen Ghanaan saapumista ja että mitä tapahtuu kun sieltä saapuu takaisin. Lukujärjestyksessä lukoo kaikki kouluhommat joulukuun 19:nnen jälkeen, kun Suomeen on palattu. Siellä on esimerkiksi valmistuvan D29 –vuosikurssin Potkijaiset, joita meidän luokka valamisteloo. Miksei lukujärjestyksessä voi lukia, että mitä Ghanassa tapahtuu? Ehkä sen kuuluukin mennä niin, ettei me tiedetä sitä vielä. Luvatahan kuitenkin, että sitten ku me tieretähän, niin me kirjootetahan siitä sitte tänne ja tsadaaam! niin tekin saatte kokea palasen meirän Afrikan seikkailua. Kirjootellahan varmaan suunnilleen vuorootellen ja tässä nyt sit oli tää mun kirjootusvuoro.

Tässä teillekin vielä vähän virittäytymismusiikkia tunnelmaan. On meinaan pikkaaseen soinu pääs viimeaikoona tää kyseinen kipales. Ei kyllä haittaa, ku tää on ihan sairaan hyvä!  http://www.youtube.com/watch?v=FTQbiNvZqaY

-Milla, Millsburg.