Tosissaan turistina

Jokainen aamu on hämmentävä. Nyt on syyskuu, nyt pitäis olla jo viileää ja puiden lehtien kellastua, mutta täällä tropiikki huokuu kosteaa kuumuuttaan. Äänet, joita aamuisin kuuluu naapurin pihalta, puhuu jotain asiaa vieraalla kielellä, enkä oikein osaa edes äänensävystä päätellä, ovatko naapurimme nousseet päivään väärällä vai oikealla jalalla. Mutta tää aamu vei yllättävyydellään kaikista aamuista voiton! Havahduimme tyttöjen kanssa unenpöpperöstämme torvien soittoon ja rumpujen pärinään. Läheisellä pääkadulla oli meneillään paraati heti aamutuimaan. Milla ja Noora ei kauaa epäröineet, menisivätkö etsimään äänien lähdettä, vaan mun vielä maatessa sängyssä ja keräillessä voimia uuteen päivään ne ryntäs meidän yhteisestä huoneesta ulos, ja vetivät vielä juostessaan housuja päälleen. Voin kertoa, että näky oli melkoinen. Ilo tyssäs kuitenkin pihamme ulkoportilla, mihin olis tarvittu avaimet et vois astua ulos. Ne avaimet lepäs kuitenkin tyytyväisesti nukkuvan Immun taskussa. Pahus. Nyt jäi paraati näkemättä, mutta tilaisuuksia tulee kuulemma vielä.

Tästä oli hyvä aloittaa päivä yhteisellä naurulla ja riemulla. Tänään ohjelmassa oli eilen toteutumatta jäänyt reissu Accraan, Ghanan pääkaupunkiin. Milla on jo monta päivää hinkunut rannalle aurinkoa ottamaan, ja meitä muitakin kiinnosti lähteä tutkimaan uusia maisemia. Accrassa on hyvä ja turvallinen, vartioitu uimaranta. Kaikki rannat täällä eivät ole turvallisia.

Mentiin ekaa kertaa täällä taksilla ihan itse, ilman paikallisten apua. Taksin saaminen ei meille ole vaikeaa, niitä täällä ajelee jatkuvasti ohi ja kaikki haluaa kyytiinsä rikkaita länsimaalaisia, mutta pitää olla tarkkana, että löytää luotettavan taksin. Mua jännitti ihan kamalasti miten meidän käy, mutta taksi saatiin saman tien kun saavuttiin tienposkeen, ja Noora osas neuvotella kuskin kanssa meille just oikean hinnan. Nelistään maksettiin kyydistä viis cediä, eli euroissa se on 5 jaettuna kolmella. Käytännössä se tuntu musta ilmaiselta kyydiltä.

Sit oli edessä seuraava jännäpissan paikka, eka kerta trotron kyydissä. Trotro on vähän niinku bussi minikoossa, mutta afrikkalaiseen tapaan. Sillä on suunta, reitti ja kohde, mutta kaikki muu on epämääräistä. Trotron kohdetta ei lue missään vaan sitä pitää kysyä kuskilta tai matelta (lausutaan kuin englanniksi), kuskin apurilta, ja sitten odotetaan trotron täyttyvän kyytiläisistä. Aikatauluja ei ole, trotro lähtee silloin kun trotro on täynnä. Tosi kummallinen systeemi, mutta toimii ilmeisen hyvin täällä. Mekin päästiin ehjin nahoin perille.

Rantsulla tapahtui kaikenlaista. Ihmiset oli hyväntuulisia, tulivat juttelemaan vaikkei me aina saatu selvää paikallisesta enkun aksentista, ja ennen kaikkea tulivat myymään mitä tahansa. Meren aallot oli valtavia! Vesi oli suolaista ja lämmintä! Tosin eräs karibialainen nainen oli kyllä mun kanssa eri mieltä siitä lämpimyydestä. Selitin sille, että oon Suomesta, ja sit se ymmärsi.

Nooran, Immun ja Nooran varpaissa merta.

Ruskettuneita ihmisii. Oon kade.

You wanna ride? Olis haluttu, mut ei sorruttu. Hevosia on Suomessakin.

Rastaa! Saatiin serenadi. Oli aika autenttista saundia. Kaverin nimi on Fenix.

Trotroa metsästämässä.

Päivästä jäi käteen hyvä mieli, onnistumisen kokemuksia paikallisessa liikenteessä toimimisesta, ihastus ghanalaisista ihmisistä ja suola iholle. Otettiin vähän kuvia, niistä pääsee tunnelmaan käsiks.

Matka kesti varmaan tunnista puoleen toista tuntiin. Tää on just tätä Afrikkaa, yhdessä päivässä ei ehdi tehdä kuin yhden asian. Tänään se oli ranta. Hyvä päivä.

Sanna. Sandels.