Lähtötunnelmat ja tunteiden viidakko

Lähtö on kuuden päivän päästä! Me lähretähän Ghanaan kolmeksi kuukaudeksi ja sehän tarkottaa myös sitä, että me ollahan kolme kuukautta pois täältä? Niin ja että mä oon kolme kuukautta Ghanassa!? Ei mitään aavistusta, että mitä kolmen kuukauden aikana tapahtuu. Jollain lailla tää epätietoisuus pelottaa, mutta kutkuttaa myös. Oon päättäny, että vaikka siellä olis mitä, niin mä aijon silti nauttia joka hetkestä siellä.  Hei vaikka me alettais riidellä siellä matkakumppaneitten kanssa, niin hei, ainakin me riidellään Ghanassa ja sehän on paljon spesiaalimpaa, ku riidellä Suomessa. :D

Meidän matkaseurue on paras. Minä, Noora, Immu ja Sanna. Me ollaan tälläänen hullu jengi, ja meillä on aina mukavaa toistemme seurassa. Sen verran ollaan tässä jo opiskelujen aikana yhdessä oltu, että sen tietää melkein nyt jo, että jos riitaa tulee, niin sitä saa tullakin. Ei jännitä edes kiukutella toisen seurassa. Tällä porukalla tulee olemahan ihanaa nähdä se kaikki, mitä siellä vastahan tuloo.

Malarialääkkeet on alootettu ja kaikki matkaan tarvittavat rokotukset on hoidettu. Viisumi on, passi on, matkalaukut on, kaverit on, Jumala on ja listat mukaan otettavista asioista on rustattuna. Silti sitä miettii, että eihän mikään oo nyt kuitenkaan unohtunut. En tiedä, johtuuko Malaria-lääkkeistä vaiko ihan yleisestä lähtötunnelmasta, mutta tunteet on heitelly laidasta laitaan. Meitä kaikkia on tässä ärsyttäny, pelottanu, naurattanu, itkettäny ja kaikki tämä on lisääntynyt lähtöpäivän lähestyessä. Varsinaista tunteiden viidakkoa siis.

Kummallista, että sitä tietää melkein kaiken mitä tapahtuu ennen matkaa ja ennen Ghanaan saapumista ja että mitä tapahtuu kun sieltä saapuu takaisin. Lukujärjestyksessä lukoo kaikki kouluhommat joulukuun 19:nnen jälkeen, kun Suomeen on palattu. Siellä on esimerkiksi valmistuvan D29 –vuosikurssin Potkijaiset, joita meidän luokka valamisteloo. Miksei lukujärjestyksessä voi lukia, että mitä Ghanassa tapahtuu? Ehkä sen kuuluukin mennä niin, ettei me tiedetä sitä vielä. Luvatahan kuitenkin, että sitten ku me tieretähän, niin me kirjootetahan siitä sitte tänne ja tsadaaam! niin tekin saatte kokea palasen meirän Afrikan seikkailua. Kirjootellahan varmaan suunnilleen vuorootellen ja tässä nyt sit oli tää mun kirjootusvuoro.

Tässä teillekin vielä vähän virittäytymismusiikkia tunnelmaan. On meinaan pikkaaseen soinu pääs viimeaikoona tää kyseinen kipales. Ei kyllä haittaa, ku tää on ihan sairaan hyvä!  http://www.youtube.com/watch?v=FTQbiNvZqaY

-Milla, Millsburg.