Ensimmäiset seikkailut

Eilispäivänä heräsin siihen kun Nooralla oli kova kiire syömään aamupalaa. Kun aamupala oli syöty ja jotakuinkin sulateltu niin suuntasimme tutustumaan tulevaan harkkapaikkaamme Trinity Lutheran schooliin. Saatihin ihanan lämmin vastaanotto. Koulun johtaja esitteli meille koulua ja sen opettajia. Hauska yksityyskohta oli siinä, että hän kertoi jokaiselle opettajalle, että ketkä meistä on sinkkuja ja ketkä seurusteloo ja samaten meille kerrottihin, ketkä opettajista on naimisissa tai sinkkuja. Heheh. ”These girls Sanna and Noora are singles and Milla have boyfriend and this is Immu, he needs a girlfriend, and you can help him to find it.” Noin se sano yhdelle opettajalle.

Koululle kävellessä kysyttihin tietä eräältä vastaan tulevalta mieheltä, joka sitten avualiaasti saattoi meidät koulun pihalle asti. Hän jutteli kävellessä kaikenlaista ja mm. kutsui meirät sunnuntaina kirkkohon ja luvattihinki sitte mennä, kun oltiin jo aijemminki puhuttu kirkkoon menemisestä. Ghana on tosiaan todella kristitty maa, ja se on jo melekeen outoa jos ei mee sunnuntaisin kirkkohon.

Kävellessä huomasi kyllä sen, että katukuva on todella erilainen kuin Suomessa. Kröhöm. Meinasin ruveta kuvailemahan sitä, mutta en osaa nyt sitä kuvailla. Tulkaa itte kattomahan, jos haluatte tietää. :D Joo no voirahan toki kuvaaki pistää.

Kotikatu

Käytihin kaupassa ostamassa ruokaa. Kauppa oli todella positiivinen yllätys, kun oli varautunut johonkin, no kolmen kuukauden nälkään. No siis ainakin, jos piirun verran saan liiotella. Sieltä sai käytännössä kaikkea, mitä Suomessakin saa ja halvemmalla. Vielä on vähän hidasta miettiä tätä valuuttaa, että paljonkos tää hinta cedieissä on nyt sitten euroissa. Kaupassa laskupää käy kuumana. Yksi euro on siis 2,8cediä.

Purkinavaaja oli hankala!

Kauppa reissun jälkehen alettiin sitten valamistamaan ostamiamme ruokia. Ruoaksi oli makaronia ja jauheliha-tomaatti kastiketta. Oltiin ostettu sellanen tomaattisosesäilykepurkki, jota oli hieman hankaluuksia saada auki, koska purkin avaaja oli niin erilainen kuin Suomessa. Lopulta, kun saatiin se toimimaan, niin heti kättelyssä se lakkasi toimimasta, toivottavasti se ei menny rikki. Lopulta saatiin purkki auki pientä väkivaltaa käyttäen.

Sanna ja Immu. Ja valkoisen ihon hohto.

Päivän toinen seikkailu tehtiin kun käveltiin läheiselle rannalle. Seikkailun henkeä siinä saiki kyllä hyvin, ku mentihin ruuhkaisen autotien vieressä, siinä autojen vierellä. Niitä kävelyteitä kun ei ole. Jonkinlaista hilpeyttä valkoinen ihomme sai kyllä aikaan ja jotkut huutelivatkin meille jo ensimmäisiä obroni –huutoja. Obroni siis tarkoittaa valkoihoista.

Mighty Beach, tai ainakin joku sen lähellä oleva alue. Niin meitsi ja Noora. Ps. Etsi kuvasta Sanna ja Immu!

Iltaisin ollaan tässä vaan hengailtu meidän asunnolla. Ollaan lauleltu ylistyslauluja, joita Immu on säestelly kitaralla, pelattua korttia, ehostauduttu, levitetty aurinkorasvaa ja kaikkea ihan tavallista. En tierä johtuuko malarialääkkeistä vai mistä, mutta huumorin taso on ollu jokseenkin alhaalla. Naurettihin mm. kainalopieruille pitkä tovi. Eilisiltana kun Immu oli menny nukkumaan, jäätiin me tyttöjen kanssa vielä purkamaan sydäntä kuluneesta päivästä. Paljon tunteita, itkua, naurua ja ärsyyntymistä on ollut. Aika hyvä saavutus, että pärjäsin 24tuntia ilman nenäliinoja.

Paikalliset lapset rakastaa olla kuvissa.

Toiset lapset olivat niin ihmeissään valkoisesta hipiästä, että tulivat ihan koskemaan meidän kaikkien ihoa.

Siinä teille obroni!

This is our home!

Ekan päivän hengailua

Ruanlaiton ihmeellinen maailma

Hengailua keittiönlattialla.

Tässä teille aimo annos kuvia ja kirjootusta, nauttikaa niistä!

love,
Milla, Millsburg