Ollaan oltu 16 päivää Ghanassa, jäljellä on
enää vaivaiset 76 päivää. Suunnilleen. Harkassa ollaan oltu nyt kaks viikkoa.
On ollut hyvä saada päiviin tekemistä ja rytmiä, rutiinit tuo aika ajoin
haastavalta tuntuvaan arkeen turvaa. Koulun oppilaat ja opettajat tulee päivä
päivältä tutummiksi. Oon helpottunut, että vihdoinkin osaan luokkalaisteni
nimet. 24:n toinen toistaan vaikeamman etunimen yhdistäminen oikeisiin
kasvoihin on vaatinut tavallista enemmän vaivaa. Yleensä oon nimien kanssa
nopeampi. Saan koko ajan enemmän selvää tästä afrikkalaisesta englannista, jota
täällä puhutaan, jopa ekaluokkalaisteni joskus niin hiljaisesta ja ujosta
soperruksesta. Hetkittäin sitä yllättyy itsekin, kun onnistuu käymään
kokonaisen keskustelun jonkun kanssa änkyttämättä, aikuisen tai lapsen kanssa.
|
Millan muruja. |
|
Milla leikkii osaavansa paikallisen pelin. Hyvin pysyi mukana. |
Säännöllisen päivärytmin ansiosta viikot
tuntuu nyt kuluvan suhteellisen nopeasti. Päivät taas tuntuu välillä loputtoman
pitkiltä. Ollaan huomattu, että koulusta kotiin palatessa päivälevon tarve on
käänteisesti verrannollinen sen koululuokan ikään, jonka kanssa on päivän
viettänyt: Mitä nuorempien luokassa on, sitä enemmän tarvitsee huilia. Lähestulkoon
joka iltapäivä mä ja Milla simahdetaan päiväunille ekaluokkalaisten riepottelun
jäljiltä, Noora selviää noin tunnin rauhallisella olemisella tokaluokkalaisten
käsittelystä, ja Immu tuntuu aina olevan täydessä vedossa vielä kotonakin
kutosten kanssa vietetyn päivän jälkeen. Tai ehkä mun pitäis vaan myöntää
itelleni, että nukkumaan saa mennä ennen yhtätoistakin, jos herätys on joka
aamu kuudelta.
Rakastan meidän lapsia. Ne on raivostuttavan
kurittomia, ne tulee lääppimään hiuksia likaisilla sormillaan, huutaa ja
juoksee luokassa, joutuu opettajan piiskaamaks, roikkuu kintereillä
välitunnillakin ja on loputtoman kiinnostuneita valkoisesta ihosta, mut ne on
niin ihanan lapsia. Niiden silmät loistaa vielä viattomuutta. Rakastan niitä.
|
Benjamin ja Andy, mun kultamussukat. |
|
Menossa leikki, jossa tarvii olla muuvsit hallussa. Noilla oli. |
|
Ensiluokkaisia kaveruksia. Falcons ja Sparrows, mun ja Millan luokista. |
Opettajatkin on huippuja. Toiset enemmän
helmiä kuin toiset. Kaikilla meillä taitaa olla suosikkimme. Ja ne opettajatkin
on tainneet valita meistä suosikkinsa. On kivaa vaihtaa ajatuksia aikuisten
kanssa Ghanan ja Suomen kulttuurieroista, on kivaa ystävystyä ja on kivaa
nauraa yhdessä. Milla on ilmeisesti jo onnistunut hurmaavalla olemuksellaan
tekemään vaikutuksen ranskan opettajaan. Se ei oikeastaan juuri juttele meille
muille valkoisille muuta kuin pakolliset kohteliaisuudet, mutta Millan kanssa
se tykkää jutella enemmänkin. Milla varmuuden vuoksi sinnikkäästi muistuttaa
häntä Suomessa odottavasta poikaystävästään, jota rakastaa ja ikävöi paljon.
Ettei tulis mitään väärinkäsityksiä. Kyllä se taitaa ymmärtää. Ehkä sille
pitäis selittää tää kuvio ranskaks, mutten osaa muuta kuin ”J’ai mal á la tete”
eli ”Päähäni sattuu”. Enkä varmaan kirjottanut sitäkään oikein. Anteeks kaikki
ne kolme ranskan opettajaa, jotka mulla kahden vuoden aikana oli.
Luokkaopetuksen seuraamisen lisäksi koulun
innokas musiikin opettaja on kutsunut meitä tunneilleen opettamaan suomalaisia
lauluja. Pakkohan meidän oli käyttää tilaisuus hyväksi ja tehdä jotain hassun
hauskaa. Ollaan opetettu nyt sitten kolme luokkaa laulamaan ja leikkimään Pää,
olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat. Se on ollut jymymenestys.
Vanhemmille oppilaille opetettiin myös Maamme- laulun ensimmäinen
säkeistö. Mulla meni kylmät väreet kun
sitä laulettiin. Rakastan Suomea. Vastalahjaksi musiikin opettaja on opettanut
meille kaks ghanalaista laulua. Parasta.
|
Millan tulkinta naisesta. Kuva sai aplodit. |
|
Hunajaa korville. |
|
Hauskaa, oon mun mittakaavoissa ruskettunut, mut ei oikein erotu nyt. |
Illat ollaan suurimmaks osaks vietetty
rauhassa kotosalla. Tiistai-iltana koitettiin repäistä, lähdettiin
sporttibaariin katsomaan futista. Oli kuulemma jännä matsi tulossa, Barcelona
vastaan joku muu Champions Leaguen joukkue. Vastustajalla ei kuulemma ollut
merkitystä. No siinä kävi sitten niin, että kun oltiin vaivalla saatu ängettyä
itsemme täpötäyteen baariin ja saatiin taisteltua istumapaikat, tajuttiin, että
siellä baarissa näytettiin väärää peliä. Ilmeisesti Chelsean joukkueessa on ghanalainen
pelaaja, ja siks siellä baarissakin näytettiin sen peliä. Mikä joukkue on STE?
Sitä vastaan Chelsea pelas sinä iltana. Ei sitten jääty katsomaan peliä
loppuun.
Mulla on ikävä ruisleipää. Mulla on ikävä
pakkasta. Mulla on ikävä hiljaisuutta. Mulla on ikävä juomakelpoista hanavettä.
Ja ihmisiä.
Kyllä matkailu avartaa. Vaikka ihanaa varmasti olla siellä, mutta reissussa sitä oppii huomaamaan, miten hyvä maa Suomi on. Kuinka yksinkertasta on todella juoda hanavettä, ostaa puhdasta ruokaa kaupasta ja ravintolasta. Kuinka, vaikka toisaalta juntteja ollaankin, niin hiljaisuus ja rauhallisuus suomalaisten luonteessa on kuitenkin ihanan tuttua. Ja kuinka paljon meillä on täällä tilaa ympärillämme. Mutta niinku sanottu, matkailu avartaa ja siitä erilaisuudestakin on mahtavaa nauttia, kun sen pääsee kokemaan. Täällä ei muuten pakkasta oo vielä kuin yöllä, nyt on luvattu sadetta vissiin ihan koko loppuviikoksi...ei oo hääviä :) Ihania kuvia oppilaista! Miten pitkiä siellä koulupäivät on? Tuo on vissiin maksullinen koulu, jossa ootte? Onko lukukausimaksu kallis paikalliseen hintatasoon suhteutettuna? Pitääkö kirjat, ruokailu tms. kustantaa sitte viä erikseen?
VastaaPoista